Talvinen salamointi liittyy yleisimmin voimakkaaseen lumisateeseen eli kyseessä on salama lumi- tai räntäsateessa. Joskus harvoin, varsinkin alkutalvesta, salamointia voi esiintyä myös vesisateen yhteydessä.

Talvella välähdyksiä synnyttävät myös sähköjohdoista ja muuntamoista tulevat valokaaret. Valokaaret syntyvät voimakkaan tuulen tai puihin kertyneen lumen taivuttaessa puut kosketuksiin sähkölinjojen kanssa. Näistä välähdyksistä ei synny ukkoselle ominaista pitkäkestoista jyrinää, vain nopea pamahdus ja mahdollisesti lähialueilla kuultavissa oleva sähköinen ritinä.

Kesäkaudella ei ole mielekästä kerätä havaintoja yksittäisistä salamoista. Talvikaudella ne ovat harvinaisempia ja siksi kiinnostavia.

Kalevantuli on epämääräinen välähdys, josta ei kuulu jyrinää ja joka on yleensä etäällä taivaanrannan tuntumassa. Kalevantuli on maasalaman tai pilvisalaman heijastusta.

Erotuksena kalevantuleen elosalamassa erottuu salaman viivamainen rakenne. Sekä kalevantuli että elosalama ovat molemmat salamointia, joka tapahtuu yleensä yli 20 km etäisyydellä havaitsijasta, mistä johtuen jyrinää ei kuulla.

Kalevantuli valaisee kaukaista ukkospilveä. Kuva Mikko Peussa.

Elosalamassa erottuu salaman viivamainen rakenne, mutta ääntä ei kuulu. Erotuksena elosalamaan kalevantuli on epämääräisempi välähdys, joka on maasalaman tai pilvisalaman heijastusta.

Sekä kalevantuli että elosalama ovat molemmat salamointia, joka tapahtuu yleensä yli 20 km etäisyydellä havaitsijasta, mistä johtuen jyrinää ei kuulla.

Salaman osuma on toisinaan paikannettavissa selvästi tunnistettavaan kohteeseen, kuten esimerkiksi puuhun, radiomastoon, lentokoneeseen. Pyydämme, että kerrot havaintokertomuksessa tarkemmin kohteesta ja sen sijainnista.

Tässä kuvassa salama iski noin 100 metrin päähän. Iskun tarkkaa kohdetta ei tiedetä. Kuva Miikka Mäkinen.

Vyörypilvi on ukkospilveen liittyvä hyllymäinen tai rullamainen, usein selvärajainen matalalla roikkuva pilvi. Tämän uhkaavan näköiseen pilvimuodostelman ylitykseen liittyy usein puuskainen tuuli.  

Vyörypilvi. Kuva Pete Pajuheimo.

Vyörypilvi. Kuva Pauli Jokinen.

Vyörypilvi. Kuva Jaakko Kuivanen.

Vyörypilvi. Kuva Panu Lahtinen.

Vyörypilvi. Kuva Eetu Saarti.

Vyörypilvi erkanee kielekkeenä ukkospilven alaosasta. Kuva Markku Siljama. 

Rakeet ovat kesäkaudella satavaa jäätynyttä vettä.Raekuurot liittyvät voimakkaaseen konvektioon, usein samassa yhteydessä esiintyy myös ukkosta.

Rakeet voidaan jakaa lumirakeisiin ja jäärakeisiin. Edelliset ovat styroksimaisia tai raejuustomaisia huurrepalleroita, jälkimmäiset ovat kirkkaita ja kovia kappaleita.

Suomessa raekuurot ovat maltillisia, yksittäisten rakeiden ollessa tyypillisesti halkaisijaltaan muutaman millin. Joskus tosin Suomessakin voi taivaalta tippua halkaisijaltaan useita senttejä olevia rakeita.

Raekuuro. Kuva Esa Palmi.

Raekuuro. Kuva Mikko Peussa.

Raekuuron valkaisenma tie. Kuva Matias Takala.

Rakeita. Kuva Jaakko Kuivanen.

Syöksyvirtaus on ukkospilvestä laskeutuva voimakas puuskittainen ilmavirtaus. Syöksyvirtaus on yhdensuuntainen tuuli, toisin kuin selvästi pyörivä trombi. Syöksyvirtauksen kohdalla sataa usein hyvin voimakkaasti.

Syöksyvirtaus voi aiheuttaa huomattavia tuhoja. Se kaataa puut yhteen suuntaan, kun taas trombin jäljiltä puut ovat kaatuneet sikin sokin. 

Syöksyvirtaus tarkoittaa vain tuulta joka havaitaan laskuvirtauksen osuessa maahan. Muussa tilanteessa voidaan puhua ukkospuuskasta.

Syöksyvirtaus taivuttaa puita. Kuva Esa Palmi.

Pölypyörre on pienialainen pyörretuuli. Se syntyy tyypillisesti keväällä kevätauringon lämmittämälle pellolle, hiekkakentälle tai muulle nopeasti lämpenevälle alustalle.

Toisin kuin trombit, pölypyörteet ovat vain maanpintatason ilmiöitä. Ne eivät liity yläosastaan konvektiivisiin pilviin, vaan muodostuvat usein täysin selkeällä säällä.

Parhaita pölypyörteitä nähdään aavikoilla. Suomessa pölypyörteet ovat vaatimattomia ja lyhytikäisiä.

Pölypyörre. Kuva Anni Pihlaja-Kuhna.

Pölypyörre. Kuva on otettu auton ikkunan läpi. Kuva Tuukka Järvenpää.
 

Pölypyörre Atacaman aavikolla. Kuva Jukka Ruoskanen.

Vesipyörre on pienialainen pyörretuuli, joka syntyy vesialueelle, kuten merelle tai järvelle. Tuuli muodostaa veden pinnalle pyörteen, joka joskus voi olla useitakin metrejä korkea.

Toisin kuin pilvestä vedenpintaan asti ulottuvat vesipatsaat, vesipyörteet ovat vain maanpintatason ilmiöitä. Ne eivät liity yläosastaan konvektiivisiin pilviin, vaan muodostuvat usein täysin selkeällä säällä.

Katso video vesipyörteestä täällä.

Tuuli voi muodostaa pyörteen muuallakin kuin esimerkiksi keväisten peltojen (pölypyörre) tai veden yllä (vesipyörre).

Tällä "muu pyörre"-rastilla voit raportoida esimerkiksi tulipyörteen, joita voi joskus havaita esimerkiksi metsäpalojen yhteydessä tai lumipyörteen, joita voi esiintyä esimerkiksi keväthankien yllä. Kerro tarkemmin havaintokertomuksessa minkälaisen pyörteen näit.  

Tuulen muodostamat pyörteet voivat joskus olla useitakin metrejä korkeita. Toisin kuin pilvestä maanpintatasolle asti ulottuvat trombit ja vesipatsaat, pyörteet ovat vain maanpintatason ilmiöitä. Ne eivät liity yläosastaan konvektiivisiin pilviin, vaan muodostuvat usein täysin selkeällä säällä.

Video lumipyörteestä ja tulipyörteestä.

Lumipyörteet näkyvät yleensä selkeällä säällä, mutta tämän pyörteen aikaan oli pilvistä. Kuva Markku Siljama.

Suppilopilvi on 1) pilvestä roikkuva, 2) suppilomainen ja 3) selvästi pyörivä muodostelma, joka 4) ei yllä maahan saakka. Vasta pintakosketuksen tapahtuessa kyseessä on trombi tai vesipatsas, riippuen siitä näkyykö ilmiö maan vai vesialueen yllä.

Aina ei ole mahdollista varmuudella sanoa onko kyseessä suppilopilvi vaiko vain siltä näyttävä pilvirakenne johon ei liity ilman kierteistä liikettä. Epävarmoja tapauksia saattaa olla helpompi selvittää jos ilmiön kehityksestä on olemassa kuvasarja. Myös laajakulmainen valokuva ilmiön aikaan vallinneesta pilvitilanteesta voi auttaa tulkinnassa.    

Kahden kuvan sarja suppilopilvestä. Ylemmässä kuvassa vasemmalla näkyvä suppilo on emäpilvessä kiinni, mutta alemmassa kuvassa se on irronnut siitä. Kuva Matti Helin.

Suppilopilvi. Kuva Eija Käkelä.

Suppilopilvi lähestyvässä ukkospilvessä. Kuva Matti Helin.

Todennäköinen suppilopilvi. Ilmiö näkyi epätavallisen myöhään syksyllä, lokakuun lopussa. Kuva Matti Helin.
 

Tämä matalalla roikkuva pilven repale ei ole suppilopilvi. Kuva Risto Jokinen.

Trombi on voimakkaasti pyörivä pilvipatsas, joka 1) ulottuu pilvestä maahan asti ja 2) pyörii voimakkaasti.

Jos pyörivän pilvipatsaan alustana on vesi, siitä käytetään nimitystä vesipatsas, maa-alueilla kyseessä on trombi. Huomaa, että vesipatsaille on Taivaanvahdissa oma rasti ruutuun -valintansa trombin alapuolella. 

Trombion synonyymi sanalle tornado eli kyseessä on sama ilmiö.

Trombi. Kuva Esko Muurimäki.

Vesipatsas on voimakkaasti pyörivä pilvi- ja vesipatsas, joka 1) ulottuu pilvestä vedenpintaan asti ja 2) pyörii voimakkaasti.

Suomessa vesipatsaita nähdään lähinnä loppukesällä ja syksyllä meren yllä. Niitä syntyy varsinkin silloin kun kaakosta saapuu lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Maa-alueilla vesipatsaan kaltaista pyörrepilveä kutsutaan trombiksi. Trombeille on Taivaanvahdissa oma rasti ruutuun -valintansa vesipatsaan yläpuolella. 

Vesipatsas. Kuva Tuomas Pelto.

Vesipatsas. Kuva Olli Vesanto.

Sateesta johtuva ja poikkeuksellisen runsas veden kertyminen esimerkiksi teille, alikulkuihin, kellareihin tai pelloille.

Sateen aiheuttamaa tulvintaa lokakuun alussa 2012 Ilmajoella. Kuva Mauri Korpi.

Sateen aiheuttamaa tulvintaa lokakuun alussa 2012 Ilmajoella. Kuva Mauri Korpi.

Kyrönjoen tulvintaa Ilmajoella lokakuun alussa 2012. Kuva Marko Myllyniemi.

Raisiojoen tulvintaa lokakuun alussa 2012. Kuva Mikko Peussa.

Voimakkaan matalapaineen aiheuttama ja meteorologisena terminä aito myrsky, jossa 10 minuutin keskituuli on yli 21 m/s. Havainto edellyttää tuulen mittaamista tuulimittarilla tai kokeneen havaitsijan arviota.

Määritelmä täyttyy Suomessa yleensä lähinnä merialueilla, rannikoilla sekä joskus Lapin tuntureilla erityisen voimakkaiden matalapaineiden yhteydessä. Syvällä sisämaassa 10 minuutin keskituuli yli 21 m/s on erittäin harvinainen ilmiö.

Laajat myrskytuhot ovat lukuisia kaatuneita puita, lakoontuneita peltoja, irronneita kattopeltejä tai muuta vastaavaa voimakkaan tuulen aiheuttamaa erityisen suurta vahinkoa.

Myrskytuho ei ole laaja, mikäli kyseessä on vain hyvin harvojen, kaukana toisistaan sijaitsevien yksittäisten puiden kaatuminen.

Laaja-alaista myrskytuhoa Karilanmaan kylässä. Kuva Markku Siljama.

Elmon tuli on kirkkaan sininen tai violetti hehku, joka näkyy tyypillisesti ukkosen aikana korkealla sijaitsevissa ja muodoltaan piikkimäisissä rakenteissa.

Kyseeseen voi tulla esimerkiksi laivan masto, ukkosenjohdin, savupiippu, katulamppu tai muu vastaava kohde. Elmon tulen aiheuttaa koronapurkaus, ja siitä saattaa kuulua sähköistä ritisevää ääntä. Ilmiö on hyvin harvinainen.

Mammatus- eli utarepilvet ovat utareen muotoa muistuttavia rakenteita. Tyypillisesti niitä nähdään ukkospilvien reunassa, mutta mammatukset voivat kulkeutua myös kauaksi ukkospilvistä. Lisäksi mammatuksia muodostuu muissakin kuin ukkospilvissä. 

Mammatuksia ukkospilven takareunassa. Kuva Mirko Lahtinen.

Mammatuksia ukkospilven takareunassa. Kuva Jari Luomanen.

Mammatuspilveä. Kuva Mikko Peussa.

Maaliskuisen kuuropilvijonon takareunan mammatuksia. Kuva Matias Takala.

Tämä mammatusmuodostelma ei liittynyt ukkospilveen, vaan näkyi stratocumuluksessa. Kuva Jari Luomanen.

Alasinryömiäinen (englanniksi anvil crawler) on vaakasuuntaisesti taivaalla suuren etäisyyden liikkuva, tyypillisesti askeltaen etenevä salama, joka yleensä liittyy suureen ukkospilvijärjestelmään.

Alasinryömiäiset ovat näyttäviä ja harvinaisia salamoita. Niiden pätkittäinen askel kerrassaan eteneminen voi tuoda strobovaloja muistuttavan vaikutelman.

Läpäisevä huippu (englanniksi overshooting top) on harvoin nähtävä pullistuma alasinpilven huipussa. Yleensä alasinpilvi on huipustaan verrattaen tasainen. Tällainen pullistuma syntyy voimakkaan nousuvirtauksen kohdalle ja tunkeutuu joskus stratosfäärin puolelle.

Ylikorkea eli tropopaussin läpäisevä huippu liittyy suureen ilmakehän epävakaisuuteen ja tyypillisesti supersoluun. Näin ollen se voi olla merkki voimakkaasta salamoinnista ja rakeista. Supersolujen yhteydessä saattaa esiintyä myös trombeja tai syöksyvirtauksia.   

Läpäisevä huippu nousee muun pilven yläpuolelle pienenä valkeana kumpuna. Kuva Eero Karvinen.

Läpäisevän huipun valkea kumpu pilkistää ulos ukkospilven yläosan cirruksista. Kuva Mauri Korpi.

Pieni nyppylä pilven yläosassa on läpäisevä huippu. Kuva Esa Palmi.

Rullapilvi on sukua voimakkaiden ukkossolujen yhteydessä tavattaville vyörypilville, mutta eroaa niistä sillä tavoin, että rullapilvi esiintyy aina erillään ”emopilvestä” Toisinaan puuskarintama voi työntää rullan hyvinkin etäälle ukkossolusta. Tällainen rulla näyttää etenevän taivaalla itsekseen, vailla selkeää vuorovaikutusta muiden pilvien kanssa. Toisinaan se saattaa näyttää pyörivän pituusakselinsa ympäri.

Toisaalta joillakin rannikkoseuduilla tavataan hyvin näyttäviä rullapilviä, jotka syntyvät merialueiden ilmavirtauksissa eivätkä ukkossolun yhteydessä. Tunnetuin tällainen rullapilvi on Australian pohjoisrannikolla säännöllisesti havaittava jättimäinen rulla, niin sanottu Morning glory -pilvi.

Hailuodossa etäältä havaittu rullapilvi. Kuva Vesa Vainionpää.

Kuuro-ja ukkospilvissä ilman maata kohti suuntautuva liike muodostaa laskuvirtauksen, joka näkyy parhaimmillaan hienona sadeseinämänä.

Sadeseinämä on jyrkkäreunainen sateen reuna, joka erottuu välillä erittäin näyttävästi konvektiosolun etureunassa. Sitä seuraa erittäin runsas, nopeasti alkava rankkasade, mahdollisesti myös raesade.

Sadeseinämä Helsingin taivaalla 13. kesäkuuta 2009. Kuva Pauli Jokinen.  

Voimakkaat laskuvirtaukset synnyttävät maahan törmätessään ukkospuuskia tai syöksyvirtauksia. Sadeseinämän maanpinnan läheinen osuus leviää joskus eteenpäin, joka voi tarkoittaa voimakasta syöksyvirtausta. Tällöin puhutaan suomennettuna sateen jalasta (rain foot).

Sadeseinämä Lahja-rajuilman etureunassa Nokialla 7. elokuuta 2010. Kuva Esa Palmi.

Etelä-Suomessa 3.7.2011 salamoinut ukkosnauha saavuttaa Hämeenlinnan Aulangon. Ukkosnauhan etureunassa oli nähtävissä sadeseinämä, vyörypilvi ja tulevan suppilopilven alkua. Kuva Jari Laikko.

Hyllypilvi (engl. shelf cloud) on vyörypilven erikoismuoto. Nimensä mukaisesti se on vaakasuora, hyllyä muistuttava kuuropilven uloke. Se liittyy supersolu-ukkospilviin, joita Suomessa tavataan hyvin harvoin.

Jarmo Moilasen kuva harvinaisesta hyllypilvestä 13. kesäkuuta 2001 Vaalan taivaalla.

Seinäpilvi on pyörivä, usein sateeton pilvimuodostelma, joka ulottuu supersolu-ukkospilven alapuolelle.

Seinäpilvi 1.6.2013 Ikaalisissa. Kuva: Arja-Sisko Airila

Keijusalama (englanniksi red sprite) on hyvin korkealla ukkospilvien yläpuolella esiintyvä ja salamaa muistuttava välähdys. Kyseessä on yleisin ja parhaiten tunnettu yläsalamatyyppi. Ilmiön kirkkain osa on yleensä 65-75 kilometrin korkeudessa, ja värivalokuvissa se on normaalisti punainen.

Keijusalama kestää yleensä vain noin 3-10 millisekuntia. Yläsalamoita on hyvin vaikea havaita luotettavasti muutoin kuin valoherkällä videolaitteistolla, kuten esimerkiksi valvontakameralla.

Värikuva keijusalamasta. Ilmiö näkyy kuvan vasemmassa laidassa punertavana muodostelmana. Kuva Aki Taavitsainen. 

Kolme keijusalamaa näkyy heti Kuun alapuolella. Ne kaikki olivat välähtäneet samaan aikaan. Kuvan vasemmassa alakulmassa on itse emosalaman välähdys. Kuva Panu Lahtinen.

Pylväskeijusalama (englanniksi column sprite) on hyvin korkealla ukkospilvien yläpuolella esiintyvä ja salamaa muistuttava välähdys. Pylväskeiju on keijusalaman epätavallisempi alalaji. Nimensä mukaisesti pylväskeijut muistuttavat pilarimaisia pystyviivoja.

Kuten keijusalamatyleensä, tämäkin ilmiö kestää tyypillisesti vain noin 3-10 millisekuntia. Yläsalamoita on hyvin vaikea havaita luotettavasti muutoin kuin valoherkällä videolaitteistolla, kuten esimerkiksi valvontakameralla.

Pylväskeijuja. Ilmiö näkyy lyhyinä katkonaisena valopilareina kuvan alaosassa vesileiman yläpuolella. Kuvaan on koostettu puolen tunnin aikana näkyneet pylväskeijut. Kuva Panu Lahtinen.

Kajo- eli haltiasalama (englanniksi elve tai lyhenteenä koko ilmiölle ELVES) on rengasta muistuttuva yläsalamatyyppi. Kajosalaman rengas voi olla läpimitaltaan noin 200 kilometriä. Se esiintyy noin 80-100 kilometrin korkeudessa ja tyypillisesti ilmestyy keijusalamoiden yläpuolelle.

Kajosalama kestää tyypillisesti vain noin 3-10 millisekuntia. Yläsalamoita on hyvin vaikea havaita luotettavasti muutoin kuin valoherkällä videolaitteistolla, kuten esimerkiksi valvontakameralla.

Kajosalaman himmeä rengas näkyy kuvan alaosassa. Kuva Timo Kantola. Katso myös toinen Kuva kajosalamasta.

Viuhkasalama on harvinainen (englanniksi blue jet) yläsalamalaji. Se on väriltään sininen, ukkospilvestä ylöspäin suuntautuva kartion muotoinen valonvälähdys. Viuhkasalama liittyy ukkospilven aktiiviseen keskiosaan ja ylettyy ukkospilven yläosasta aina 40-50 kilometrin korkeudelle asti.  

Viuhkasalama kestää vajaan sekunnin, mikä on verraten pitkä aika yläsalamalle. Tästä syystä esimerkiksi liikennelentäjät ovat harvakseltaan nähneet paljain silminkin viuhkasalamoita. Ilmiön luotettavaan dokumentointiin paras väline on valoherkkä videolaitteisto, kuten esimerkiksi valvontakamera.

Täällä on valokuva viuhkasalamasta.

Jättiläisviuhkasalama (gicantic jet)on erittäin harvinainen yläsalamalaji. Se on väriltään sininen, ukkospilvestä ylöspäin suuntautuva valoilmiö, jossa on puuta tai pensasta muistuttavaa rakennetta.

Kuten tavallinen viuhkasalama, jättiläisviuhka liittyy ukkospilven aktiiviseen keskiosaan. Jättiläisviuhkasalamat voivat ylettyä yli 50 kilometrin korkeudelle. Ilmiön luotettavaan dokumentointiin paras väline on valoherkkä videolaitteisto, kuten esimerkiksi valvontakamera.

Täällä on valokuva jättiläisviuhkasalamasta.

Sininen alku (englanniksi blue starter) tai sininen alkusalama on työnimi ilmiölle, josta ei tiettävästi ole vakiintunutta suomenkielistä nimeä.

Näitä ilmiöitä on luonnehdittu "epäonnistuneiksi" viuhkasalamoiksi. Siniset alkusalamat etenevät ylöspäin, mutta ovat lyhyempiä ja kirkkaampia kuin täyspituiset viuhkasalamat. Ne yltävät korkeintaan noin 20 kilometrin korkeudelle.