This form is used for sending in observations about different atmospheric phenomena, that are not part of , Halos -observation program. The list of the collected phenomena can be opened by pushing the Additional information -button on the form below. If you saw a fast-moving, extremely bright light flying in the sky, we wish that you report those by using the fireball form.

Unidentified objects with long-lasting (more than 20 sec) or curly flight paths are not part of this observation program. These kinds of phenomena are often linked to planes or military exercises. Also planes' contrails can sometimes be brightly illuminated by a rising/setting Sun.

Observation start

When did you see or photograph this phenomenon?

  • *

    Please enter here the date and time when you first saw the phenomenon in the sky. The date can also be chosen from the calendar icon next to this. The date and time should be given according to the local time of the observation location.

    If you are not sure of the time you saw the phenomenon, we ask you to give us the time you think is the most likely, meaning your so called best guess. In this case, we would like you to tell more about the uncertainty surrounding the time in the free-form text -field meaning the observation strory.

    If your observation is about a celestial body taken with long exposure, which may have been even been exposed on several different nights, please give us the latest time of exposure.

  • *
    Observation starts
    Observation ends
  • If the phenomenon lasted only a short while (a couple of minutes or so), giving just the start time is ok.
  • Quick selects
    Phenomenon still visible • was visible 30 min ago • was visible 1 h ago
Observation location

Where were you when you observerd the phenomenon?

  • Please choose your observation site
    by clicking the right location on the map.


    When you click the map with your mouse, the system will automatically pick the coordinates of the place you have chosen and on land usually also the name of the place in question. 

    If your first click of the map hit the wrong place, you can move the location marker by clicking the map again. Zooming in on the map with the slider in the left-hand corner of the map or the mouse scroll wheel helps with making the placing more accurate.

    If for some reason you are not willing to give us your observation location too precisely, you can place the observation location´s icon on the map for example in the center of the nearest small populated area. Normally an accuracy of 1-3 kilometers is enough to inform about the observation place. 

  • * info

    We hope our users will first give us the observation location within 1-3 kilometers of accuracy, if possible, by clicking the right spot on the map. In this case, the observation location will automatically appear below within the accuracy of the municipality, if the observation was made on Finnish grounds.

    Google maps won´t recognize all foreign observation locations nor observations made at sea. In these cases we would like for you to type the observation location here. 

    You can also, instead of clicking the map directly, type out the observation location´s name within the municipality´s accuracy in the ""City/municipality"" -box. In that case, the system will place your observation in a random place in the center of the municipality in question. Regarding multiple observations, this is also a good enough precision.

    If you don´t know, which municipality your observation was made in, like for example, you were in a moving vehicle, we would like you to describe the location in free form. For example ""Between Kouvola and Mikkeli"" or ""In an airplane above the Baltic sea"".

    If you marked your location on the map, this information will be filled in automatically

Contact info
  • + Add an observer info

    You can also mention other observers of your observation, if they are in the same observation location, have agreed to a shared observation and you announce their real names and email addresses.Only you as the main observer have the right to edit the observation and only you hold the copyright of the possible photos or drawn illustrations.

  • info

    Please give your actual name in the form of your first and last name. Observations can´t be accepted if only initials or an incomplete name are given (e.g. K. Virtanen). If you don´t want your name to be visible on the internet in relation to your observation, you can remove the checkmark from the spot asking this. The spot is displayed on the next line.

  • info

    Your aforementioned name will not be visible on the internet in relation to your observation and possible images, if you remove the checkmark here. If you remove the checkmark, on the observation´s name -field online will read ""Anynomous"". In that case your identity will remain only in Ursa´s and the phenomenon´s researchers´ knowledge. 

    Although we hope, that as many observer as possible allows their name to be displayed in relation to their observation and possible images. This way we can abide by the tradition of scientific observation which is seen as more important.

  • info

    The email address should be in a working basic form without unnecessary texts, spaces or brackets. For example:

    If you want to later fill in, fix something about or completely delete your observation, it is possible using the editing link. The editing link will be sent to the email address you have given us. Without a working email address the link won´t arrive to you.

  • Why do we ask for contact information?


    Your contact information will not be publicly visible nor will it be given away for commercial purposes.

    For research purposes: in case of especially valuable observations, it is important, that researchers or Ursa can contact the observer to ask more details or pictures or to thank the observer for the valuable input.

    You can later search for your observations using your own email address in system´s search bar. It is easier to search for observations by using your email address instead of you name, because some observers may share the same name with you.   

    Many observers have wished for an option to later modify their observations. This is possible only by using the editing link sent to the email address you gave us. Without a working email address the link won´t reach you. 

  • *

    We ask that you evaluate the phenomenon you have observed.

    Was the phenomenon weak or very faintly visible in the sky? Or was it clear or even very bright?

    If the most relevant content of the observation is a photograph, we hope that you will use the classification as follows:

    I: The subject is difficult to distinguish from the image.

    II: The subject is dimmed and / or small in the image.

    III: The subject is moderately visible in the image.

    IV: The subject is relatively extensively and / or brightly displayed in the image.

  • Select one of the options only if the light phenomenon you saw had a clearly identifiable light source.


    Select the light source that caused the phenomenon. During the day, light phenomena are mainly caused by the Sun. At dusk and at night, the light phenomenon may be caused by light from the Moon, planets or stars. The fifth option is artificial lights, such as street lamps. Phenomena caused by airplanes or bright satellites can also be considered as artificial light sources. In much rarer case the source of light can be a falling object, such as a bright meteor, fireball or falling space debris.

  • info

    Here you can type the name of the astronomical association which you are a member of. If you belong to more than one association, we ask you to give us the name of the association which is the most important to you havaintotoiminnassa.  

    The largest astronomical association in Finland, The astronomical association Ursa ry with its good 15 000 members is divided into area specific teams here. The teams are ""Ursa (Southern Finland)"", ""Ursa (Helsinki)"", ""Ursa (Eastern Finland)"", ""Ursa (Western Finland)"" and ""Ursa (Northern Finland)"". The Oulu and Lapland provinces belong to the Northern Finland team´s area. All municipalities in the metropolitan area, except Helsinki, are also part of the Southern Finland team´s area.      


We wish that you'd answer these three questions if you are uncertain about the nature of your observed phenomenon.

  • From the options, select the option that best describes the movement of the light phenomenon.


    Select the option that best describes the movement of the phenomenon. Motion can be an important factor in identifying a foreign light phenomenon.

    Select a value in this field only for an unrecognized light phenomenon.

  • info

    Choose the option that best describes the overall brightness of the phenomenon.

  • info

    Select the option corresponding the duration of the object flight. The most fireballs last only few seconds. Satellites can ve visible several minutes.

    If the phenomenon lasted clearly over 20 seconds, it was more likely some other phenomenon. Fireballs lasting over 20 seconds are very rare and fireballs lasting over half a minute are even rarer.

    One of the most common source of false fireball reports are brightly lit airplane contrails. This happens especially often during the winter time when sun is low during morning or evening twilight time. Lots of observations have been made on slowly moving "fireballs" which last over 20 seconds or even minutes. These are usually short living contrails trailing an airplane lit by sunlight.

    This can happen during twilight time even after the Sun has set in observer's location.

    Also some military airplanes may produce fireball-like light phenomena when anti-missile flares are used during a training.

  • We hope that you will tell about seeing the phenomenon in free form. If you are busy, even a one or two sentence long description of the phenomenon will help to understand, what you saw. (In case you want to input technical information, they have their own place)


    Here you can tell in free form about the phenomenon and seeing it. You have a room of 1200 characters for that. For example how you spotted the phenomenon? How did it look like? (etc).

    If you are not already familiar with celestial bodies/atmospheric phenomena, please try to describe the phenomenon diversely.  

    In case you are a specialist in the field we hope you will write in a way that the observation story is at least for the most part comprehensible to new people interested about the subject. It is recommended to avoid terms, slang and abbreviations that only few can understand.  

    If you decide to write an observation story with at least a few sentences of length here and attach at least one image to your observation, the observation will be published on the observation system´s Images and stories page.

    Please use English when writing into this field. If you want to use some other language, select the alternative from the site banner.

    characters left.

  • You can attach 1-8 images or videos of the phenomenon (jpg, gif, png or mp4). The system will not receive files containing more than 50 megabytes. We hope, that you favor images or videos with no more than 15 Mb.


    You can attach at most 8 images. We hope you will attach several images only if they showcase the different sides or stages of the phenomenon or otherwise fulfill eachother. If your images are practically fully identical, we ask you to only attach the best photo to your observation.

    The system automatically shows large images in a size where the longest side of the image (either horizontal or vertical) is 1000 pixels long.  

    The size limit of files is 50 megabytes. Taivaanvahti will not accept larger images. It is recommended to favor pictures that are at most the size of 15 Mb.

    The allowed image file formats are jpg, jpeg, gif ja png. The system will not accept for example tif images or pdf files.

  • Main image

  • info

    By crossing this off you´re asking the administration´s experts to inspect the observation´s phenomenon identifications particularly carefully and/or critically before the observation is published.

    In case something problematic is detected regarding the identifications, the observation won´t be published before the administration has fixed the identifications and/or you have been contacted.   

Additional information

You can describe your observation equipment or other technical details here.


If you want to, you can specify the observation equipmet or  phototechnical/processing information here. For that, you have 1200 characters at your disposal.

A telescope description can be stated for example like this: 127 mm reflecting telescope of 1300 mm focal length.

The photo information can be stated for example like this: Camera brand, 50 mm, f/2,8, ISO 100.

Common atmospheric phenomena

If you are not familiar with these phenomena, please check the phenomenon descriptions in info buttons. System administration will help you to identify the phenomena observed and modify the observations accordingly.


Common atmospheric phenomena.


Primary rainbow or 1st order rainbow, is an arc that appears in the colors of the spectrum and is created when light is refracted and reflected in raindrops in the sky. Its outer color is red and its inner color is blue / purple.

The main rainbow is visible on the opposite side of the sky from the light source that causes it. A typical light source is the Sun, but extremely rarely the Moon can also cause a rainbows. The lunar rainbows have an own category in Skywarden.

One or more supernumerary bows may occur inside the main rainbow.

The fully developed main rainbow is at the point of the shadow of the observer's head, i.e. the ring surrounding the so-called antisolar point. Usually the phenomenon is interrupted by the horizon, but from the air, the rainbow can be seen as a perfect circle continuing below the horizon.

The rainbow gradually turns into a fogbow as the droplet size decreases. The smaller the droplets are, the smaller the rainbow is in size. Rainbows caused by the smaller droplets tend also to be thicker and the white color begins to dominate them. Usually, rainbow and fogbow are clearly separate phenomena, but sometimes intermediate forms can occur.

Colors can be used as the primary guideline for distinguishing different bow-like phenomena. If the bow shows colors of the spectrum and is not white, it is a rainbow. If, on the other hand, the arc is mainly dominated by white and some of the colors in the spectrum are missing, it is a fogbow.

Anomalies can sometimes be seen in the appearance of rainbows. They are reported in Skywarden by clicking the box for an anomalous rainbow. One anomaly is a point of discontinuity where the radius of the rainbow changes. The second is the division of the rainbow into two separate arcs.

Rainbows of four different orders have been observed. A secondary rainbow, i.e. a 2nd order rainbow, occurs often outside the primary rainbow. 3rd and 4th order rainbows are very rare and occur in the direction of the light source (eq. on both sides of the Sun). Each order of rainbows in Skywarden has its own phenomenon identification tag/button.

Primary and secondary rainbow. Image by Eetu Saarti.

Primary (on the left) and secondary rainbow (on the right). Image by Vesa Vauhkonen.

The primary rainbow is often seen as just a band of colors close to the horizon. Photo by Eetu Saarti.

When the Sun is close to the horizon, the colors of the rainbow turn red. Primary rainbow can be seen on the left side of the picture along with a faint secondary bow on the right. Image by Vesa Vauhkonen.

Primary rainbow from plane. Also a faint secondary bow is visible. Photo by Jouni Finnilä.

Primary rainbow with supernumerary bows within the main arc. Photo by Arja-Sisko Airila.

Strange weather condition with the primary rainbow in the horizon (Sun is at the height of 42 degrees). A faint secondary rainbow is also visible in the sky. Image by Jouni Matula.

In dense rain, a rainbow may appear against nearby buildings or the forest. Here the main rainbow stands out weakly against the forest behind the apartment building. Photo by Matias Takala. 

This slightly divided main rainbow (at the top) is probably a sign of flattened water droplets. Image by Jaakko Kuivanen


Secondary rainbow or 2nd order rainbow ,is an arc that appears in the colors of the spectrum. The colors are created when light refracts and is reflected in raindrops in the sky. A secondary rainbow is almost always observed with a brighter primary rainbow. The outer color of the secondary rainbow is blue / purple and the inner color is red. The color order of the main rainbow is reversed.

These two rainbows are located on the opposite side of the sky from the light source that causes them. A typical light source is the Sun, but extremely rarely the Moon can also cause rainbows in Finland. The rainbows of the moon have their own phenomenon identification in Skywarden.

The main and side rainbows theoretically encircle the spot of the observer's head's shadow, i.e. the so-called antisolar point, as complete rings. Usually, however, their appearance is interrupted by the horizon.

The econdary arc in theory always occurs with the main rainbow, but sometimes a distant downpour or sunshine can be limited so that the main rainbow is not visible. Another exceptional situation is when the light source is so high that the main rainbow is already below the horizon, but the side rainbow is still above the horizon. The radius of the main rainbow is 42 degrees, which means it falls below the horizon at an altitude of 42 degrees. The radius of the side rainbow is 51 degrees.

Four rainbows of different orders have been observed. 3rd and 4th order rainbows on the Sun are very rare. Each order rainbow has its own phenomenon identification in Skywarden.

A bright primary rainbow with fainter secondary rainbow. The colors are reversed in arcs. Image by Aki Taavitsainen


The red color on the inner edge of the arc reveals that this is a secondary rainbow. Photo by Mirko Lahtinen.


A fogbow (or mistbow) is a mainly pale white arc visible on the opposite the light of the light source. A faint redness may appear on the edges. The phenomenon is visible either in the fog or within a cloud of mist just above the ground.

There is theoretically no clear border between the fog arc and the rainbow, but the rainbow gradually turns into a fog arc as the droplet size decreases. The smaller the droplets, the smaller the radius of the arc, the thicker it is and the more white begins to dominate it.

Usually, making a distinction between a fog arc and a rainbow is easy, but intermediate shapes can sometimes appear. If the main arc has a clear colors of the spectrum and isn't white, it is a rainbow. If, on the other hand, the arc is dominated by white and some of the colors in the spectrum are missing, it can be interpreted as a fogbow.

Two fogbows have been observed - the primary fogbow and the secondary fogbow. Usually only the main fogbow is visible. One or very rarely more interference arcs can sometimes occur inside the main fog arc. They can be more colorful than the main arch.

Fogbows are seen even in frost in winter, as small mist droplets can be in liquid form up to -40 ° C.

From time to time, an arc resembling a fogbow stands out in a distant clouds. In this case, we are talking about a cloudbow. The cloudbow is considerably rarer than the fogbow and has its own phenomenon identification in the Skywarden's list of rare light phenomena.

Fogbow in faiding mist. Image by Mauri Korpi.


Fogbow. Photo by Päivi Kuljunlahti.


This image is an ecellent example that shows how fogbow can be seen around the watcher's head at antisolar point. Image my Olli Sälevä. 


An even fogbow showing a slight supernumerary bow inside the darker inner zone of the arc. Photo by Seija Ropponen.


Fogbow at winter time. Image by Mikko Peussa.


A bright fogbow on mist floating abowe the ground. An outer secondary fowbow is present above the primary arc. Photo by Anna-Liisa Sarajärvi.


The sharp lines of the arc form shows that the nist driplets must have been relatively big in size.  Image by Antti Peuna.


A rainbow or a fogbow? The sun below the horizon gives a red shade to the arc. The redness hides the original colors of the arc, which makes the classification hard. The observer describes small droplets that appeared on the car's windshield at the temperature of -15 C. Image by Olli Sälevä.


Mirage is a light phenomenon that occurs when there are layers of air of different temperatures in the atmosphere. The light gets reflected between these different layers.

This can happen, for example, in the spring over the water when the sea is still cold and the sun is already heating up the air .

In mirages, distant objects may appear even if you do not otherwise see them. Their shape is more or less distorted. Objects like boats or islands may also appear to be hanging upside down in the sky.

Mirages involving landscape objects and celestial bodies are reported to the Skywarden. Asphalt mirages are not collected, since they are quite common during the summer months.

In this mirage small islands seem to be hanging from the air over the sea. Image by Peter von Bagh.

The Moon distorted on a mirage. Photo by Aki Taavitsainen.

Island mirages over an ocean covered by ice. Image by Pentti Arpalahti.


Corona (of the sun) is a colored ring or series of rings visible in the immediate vicinity of the light source. It can appear in both clouds and fog.

Coronae are formed in very small drops of water. The size of the droplets affects the size of the corona ring. The smaller the droplets on average, the larger the circle is.

With the water droplets being about the same size as each other, a series of strongly colored corona rings can be seen in the sky. When the droplet size is wide, only one ring with faint colors is visible.

A corona can also be formed by small ice crystals in the upper clouds, but such coronas are very faint.

The corona phenomena identification in Skywatch is intended for different kinds of corona rings that appear around the Sun. The coronae of the moon and planets have their own phenomena identification selections.

Unlike halo rings, which are located apart from the Sun or the Moon, the perimeters form a uniform field of light in the immediate vicinity of the celestial body.

Corona. Image by Ismo Luukkonen.

Corona in the morning mist. Photo by Iida Pennanen.


The distortion of the corona is caused by changing droplet sizes in the cloud. Imabe by Eetu Saarti. 

A solar corona on a thick cloud. The lack of colors and suble changes in shades is hinting about wide range of droplets in different sizes. Photo by Marko Riikonen

Feeble vaque corona. Image by Matias Takala.


If the size of the droplets changes drasticly, the corona may appear strongly distorted. Photo by Aki Taavitsainen.


Iridescent clouds are clouds colored in the colors of spectra in the vicinity of a light source. The phenomenon is very common.

Like a corona, a clouds of color are formed when light is scattered in small water droplets. Fineest colors are seen in cirrocumulus and altocumulus lenticularis-type clouds. The more mundane-looking color clouds, on the other hand, are lower clouds.

Like coronae, color clouds usually occur only very close to the Sun. Their colors are more clearly visible through sunglasses.

The word "iridescent clouds", clouds with colors, may sound the same as any colored cloud that exists. However clouds colored reddish by morning or evening dusk are not the same thing. The ridescent clouds specifically show the full color of spectrum. The iridescent clouds are not a synonym for the also colorful mother-of-pearl -clouds. These polar stratospheric clouds are a different phenomenon that occurs and very low winter temperatures hight in the atmosphere.

Cloud iridescence on altocumulus lentocularis. Photo by Panu Lahtinen.


Colors of spectrum on an altocumulus cloud. Image by Matti Helin.

Iridescent Stratocumulus cloud. Photo by Panu Lahtinen.


Sometimes it may be difficult to determine, if the colors on the cloud belong to a corona or cloud irridescence. This one could be marked with either one or both of the phenomena identifications. Image by Marko Myllyniemi.


Kuun kehä on Kuun välittömässä läheisyydessä esiintyvä spektivärinen rengas tai sarja renkaita. Se voi näkyä niin pilvissä kuin sumussa. Kyseessä on sama ilmiö jonka voi nähdä myös Auringolla tai kirkkaan planeetan ympärillä. Näille on kuitenkin oma kategoriansa Taivaanvahdissa.

Koska kuu ei häikäise, on sen ympärillä näkyvää kehää helppo tarkkailla. Kehässä sisimpänä on niin kutsuttu aureole, joka on vaalea valonhehku. Sen ulkoreuna on punertava, ja hyvin muodostuneessa kehässä sitä seuraa yksi tai useampi spektrin värejä toistava rengas yhtenäisenä jatkumona.

Kehiä ei pidä sekoittaa 22° renkaaseen, joka on kaukana valonlähteestä siitä erillään esiintyvä rengas. Kehä näkyy aivan valonlähteen välittömässä läheisyydessä yhtenäisenä valokiekkona.


Kehä sumussa Kuun ympärillä. Kirkkaat värit ja kehärenkaiden moninkertaisuus (kolmaskin rengas näkyy heikosti) kertovat pisaroiden kapeasta kokojakaumasta. Kuva Jari Luomanen.


Kuun kehä matalissa pilvissä. Kuva Jarmo Leskinen.


Laajan pisarakoon jakauman vähävärinen kehä. Kuva Juha Ojanperä.


Kehä. Kuva Eetu Saarti.


Poikkeuksellisen näyttävä kehä Kuun ympärillä. Tämä on niin sanottu hdr-kuva. Hrd-kuvaustekniikalla ilmiön sävyskaala saadaan paremmin toisinnettua. Kuva Eetu Saarti.


Kuun kehä. Ilmiön erikoinen, simulaatiomainen olemus johtuu kuvauksessa käytetystä hdr-tekniikasta. Kuva Juha Ojanperä.


Siitepölykehät ovat Auringon välittömässä läheisyydessä näkyviä värillisiä kiekkoja. Ne syntyvät muutamien yleisten puulajien siitepölyyn. Siinä kun tavalliset kehät näkyvät pilvissä tai sumussa, siitepölykehät ilmenevät yleensä selkeällä taivaalla. Joskus ne näkyvät myös pilviä vasten.  

Vuoden ensimmäiset siitepölykehät voi havaita lepän siitepölyssä maalis-huhtikuussa. Leppä ei kuitenkaan ole kovin hyvä kehien tuottaja, niitä näkyy helpoiten kovalla tuulella joka ravistaa siitepölyn irti puista. Parhaimmat lepän siitepölykehät kuitenkin saa aikaan ravistelemalla puita itse.

Seuraava parempi havaintoikkuna löytyy toukokuulta, jolloin koivu kukkii. Kukinta voi tosin olla joinakin vuosina olla niin vähäistä ettei kehiä näy lainkaan. Lukuunottamatta suurimpia Auringon korkeuksia koivun siitepölykehät ovat elliptisiä.

Touko-kesäkuun vaihteen tienoilla aloittava mänty on aina luotettava siitepölykehien tuottaja. Myös männyn siitepölykehä on elliptinen ja varsinkin matalalla Auringolla siinä näkyy selviä kirkastumia. Tuulisina päivinä voi nähdä kuinka puuskat irrottavat männiköistä keltaisia siitepölypilviä.

Koivun ja männyn kukinnan väliin sijoittuu kuusen kukinta. Koska kuusen siitepölyhiukkaset ovat kookkaita, kehä on hyvin pieni. Kuusen siitepölykehää on paras katsoa kuusikon läheisyydessä, sillä painavat siitepölyhiukkaset eivät lennä kauaksi. Kuusen siitepölykehä voi näkyvä joko yksinään tai yhdessä koivun kehän kanssa. 

Ravistelemalla on lisäksi mahdollista saada näkyville ainakin katajan siitepölykehä.

Tällä rastivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Auringon ympärilleen aiheuttamat siitepölykehät. Kuun siitepölykehille on oma valintansa harvinaisten valoilmiöiden listassa.


Koivun siitepölykehä. Kuva Aki Taavitsainen.


Koivun siitepölykehä. Kuva Jukka Ruoskanen.


Koivun siitepölykehän sisällä on pienempi kuusen siitepölykehä, joka ilmenee parhaiten ylimääräisenä sinisenä vyöhykkeenä lähellä Aurinkoa. Kuva Jari Luomanen.


Suurimpia Auringon korkeuksia lukuunottamatta männyn siitepölykehässä on nähtävissä selvät kirkastuma. Kuva Jari Luomanen.


Männyn siitepölykehä. Tässä on yhdistetty kaksi kuvaa joissa aurinkoa peitetään kädellä eri suunnista. Näin kehää peittävä käden osa on voitu poistaa. Itse Aurinkoa peittävä osa on lopuksi muotoiltu pyöreäksi. Kuva Ismo Luukkonen.


Laskevan Auringon männyn siitepölykehä. Kuva Jari Luomanen.


Männyn siitepölykehä korkealla Auringolla. Kehän muoto on lähes pyöreä ja se on tasakirkkautinen. Kuva Juha Ojanperä.


Pilviä vasten näkyvä männyn siitepölykehä. Kuva Timo Viinanen.


Planeetan kehä. Kuten Auringon ja Kuun ympärillä, myös kirkkaimpien planeettojen välittömässä läheisyydessä voi olla niitä tiiviisti myötäilevä kehä. Planeetan kehä syntyy samalla tavalla kuin tavallinenkin kehä - valo siroaa pilvien tai sumun vesipisaroista. Joskus ne voivat olla myös jääkiteiden aiheuttamia.

Silloin tällöin planeetalla näkyvät kehät ovat muodoltaan elliptisiä. Tällaiset kehät aiheutuvat nähtävästi pylvään tai laatan muotoisista jääkiteistä, jotka leijailevat pitkä akseli vaakatasossa. Elliptisille planeetan kehille on Taivaanvahdissa oma kategoriansa.


Kehä Jupiterin ympärillä. Kuva Arto Niemeläinen.


Jupiterin kehä. Kuva Panu Lahtinen.


Jupiterin kehä. Kuva Jari Luomanen.


Glooria nähdään tyypillisesti Auringon valossa. Pimeällä gloorian valonlähteeksi voi sytyttää myös kirkkaan lampun. Pimeässä ympäristössä lampun valokeilan sytyttämä glooria erottuu paremmin kuin Auringon valaisemassa maisemassa.

Värikkäimmät useista spektrirenkaista koostuvat glooriat nähdään juuri muodostunessa sumussa, jossa pisarat ovat saman kokoisia. Vanhassa sumussa pisaroiden kokohaitari on laajempi, eikä huonoimmillaan glooriaa välttämättä näy lainkaan, vaan havaittavissa on pelkkä sumukaari

Tuoreessa sumussa gloorian yhteydessä esiintyy sumukaarten interferenssikaaria. Pääsumukaaren interefenssikaaret luovat tällöin gloorian kanssa yhtenäisen renkaiden sarjan, joka täyttää sumukaaren sisäpuolelle jäävän alueen. Gloorian renkaat ja interferenssikaaret erottaa toisistaan niiden päinvastainen värijärjestys.   

Edellä mainittujen ilmiöiden lisäksi mukana voivat olla vielä sivusumukaari ja sen interferenssikaaret. Lampulla valaistuissa sumuissa on kameran varjoa saartanut parhaimmillaan ainakin 11 rengasta.

Hienojen gloorioiden näkemiseksi kannattaa olla paikassa jossa syksyinen sumu vuorotellen kehittyy ja haihtuu pois läpi yön. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pienet hakkuuaukeat.


Glooria lampun valossa. Kameran varjo muodostaa aukon jonka läpi vastapäinen metsä näkyy selkeästi. Tällainen aukko voi muodostua kun sumua on vain lähellä kameraa. Kuvassa on kolme gloorian rengasta, neljäs uloin rengas on sumukaaren interferenssikaari, sillä sen värijärjestys on glooriaan nähden päinvastainen. Kuva Jari Luomanen.


Gloorian, sumukaarien ja interfenressikaarien muodostama renkaiden sarja ympäröi kameran varjoa. Kolme sisintä rengasta ovat glooriaa, seuraavat kolme interferenssikaaria. Paksua valkea rengas jolla on punainen ulkoreunus on pääsumukaari ja sen ulkopuolella on vielä sivusumukaari. Kuva Jari Luomanen. 


Tässä valokuvassa sisinnä on värillinen gloorian rengas ja ulompana himmeä, valkoinen sumukaari. Kuva Jari Luomanen. 


Sumukaari nähdään tyypillisesti Auringon tai harvemmin Kuun valossa. Pimeällä sumukaaren valonlähteenä voi käyttää myös kirkkasta lamppua. Tummaa taustataivasta vasten lampun valokeilan sytyttämä sumukaari erottuu huomattavasti paremmin kuin luonnollisilla valonlähteillä.

Itse asiassa lampulla valaistussa sumussa on parempi puhua sumukaarista monikossa, sillä näkyvillä on poikkeuksetta vähintään pää- ja sivusumukaari. Jos vielä sumupisarat ovat keskenään saman kokoisia, havaittavissa on interferenssikaaria sekä gloorian renkaita. Kaikkinensa renkaita on havaittu ainakin yksitoista.

Interferessikaaret esiintyvät pääkaaren sisäpuolella ja sivukaaren ulkopuolella. Intereferenssikaaret näkyvät parhaiten juuri muodostunessa sumussa, jossa pisarat ovat saman kokoisia. Tällöin näkyvillä on myös moninkertaisia gloorian renkaita. Vanhassa sumussa pisaroiden kokohaitari on laajempi, eikä esillä ole välttämättä ainuttakaan interferenssikaarta tai gloorian rengasta.

Moninkertaisten kaarten näkemiseksi kannattaa olla paikalla jossa syksyinen sumu vuorotellen kehittyy ja haihtuu pois läpi yön. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi pienet hakkuuaukeat. 


Täydellisesti kehittynyt sumukaari on kokonainen rengas havaitsijan pään varjon ympärillä. Tässä tosin on näkyvillä vain kameran ja sen jalustan varjo. Ulompana on heikompi sivusumukaari. Kuva Jouni Leskinen.


Pääsumukaari ja heikko sumukaari. Koska interferenssikaaria ja gloorian renkaita ei ole näkyvillä, pisaroiden kokojakauma on ollut hyvin laaja. Kuva Jari Luomanen.


Kun sumupisarat ovat hyvin pieniä, sumussa näkyvät kaaret ovat erityisen paksuja. Kuvan merkinnät ovat 1. pääsumukaari; 2. sivusumukaari; 3. interferenssikaari; 4. glooria. Gloorian renkaita näkyvillä on kaksi, ne erottaa interferenssikaarista niiden päinvastaisen värijärjestys. Simulaation perusteella pisarat olivat läpimitaltaan 3 mikrometriä. Gloorian sivustoilla näkyvä vääristymä johtuu siitä, että aivan maanpinnan tasossa pisarat olivat keskimäärin hiukan pienempiä kuin ylempänä. Kuva Marko Riikonen.


Numerot kuvassa: 1. pääsumukaari; 2. sivusumukaari; 3. sivusumukaaren interferenssikaaret (2 kpl); 4. pääsumukaaren interferenssikaaret (4 kpl); 5. gloorian renkaat (3 kpl). Erityistä tässä näytelmässä on että pääsumukaarta lähinnä oleva interferenssikaari on himmeämpi kuin toinen interferenssikaari (numero 4:n kohdalla). Simulaatioiden perusteella näin voi käydä kun sumupisaroiden kokojakauma on kaksihuippuinen. Kuva Marko Riikonen.


Gloorian värilliset renkaat on helposti nähtävissä lentomatkoilla kun lentokoneen alapuolella on pieniä vesipisaroita sisältäviä pilviä. Glooria havaitaan lentokoneen varjon ympärillä, mutta varjo on usein kutistunut näkymättömiin kaukaisissa pilvissä.

Glooria lentokoneesta -kategoriaan raportoidaan myös muut ilmasta käsin valokuvatut glooriat, kuten koptereilla ja laskuvarjohypyillä saadut otokset.

Gloorian näyttävyys on pääasiassa kiinni pisaroiden kokojakaumasta. Mikäli sumu koostuu monenkokoisista pisaroista, ilmiö on väreiltään hailakka spektrirengas tai pelkkä vaalea pallukka lentokoneen varjon ympärillä. Jos taas sumupisarat ovat suurinpiirtein samankokoisia, glooria näkyy sarjana voimakkaasti värjäytyneitä spektrirenkaita.

Huonosti kehittynyt vaalea gloorian pallo on helposti tulkittavissa alavasta-auringoksi joka on jääkiteistä syntyvä harvinainen halo. Aina ei ole mahdollista saada valokuviakaan tutkimalla selvyyttä kummasta ilmiöstä on kyse. Jos pallukan näkyessä Auringon puolella taivasta on haloja, tämä voi puoltaa alavasta-auringon tulkintaa.



Glooria. Kuva Jari Luomanen.


Glooria cumulus-pilven reunalla. Kuva Laurin Kangas.


Glooria. Kuva Olli Sälevä.


Pohjois-Ranskasta Helsinkiin saakka lentokoneesta näkyi valkea pallukka, joka tuli tulkituksi pitkään alavasta-aurinkona. Kyse on kuitenkin heikosti kehittyneestä glooriasta ja yhdessä vaiheessa lentoa siinä oli näkyvillä myös heikosti spektriväristä rengasta. On luultavaa ettei todellinen jääkiteistä syntyvä alavasta-aurinko voisi näkyä näin pitkää aikaa lentokoneesta. Glooriasta vasemmalle jatkuu lentokoneen tiivistymisvanan tumma ja kapea varjo. Kuva Marko Riikonen.


Huonosti kehittynyt gloorian pallukka näkyy hiukan kuvan keskiosasta vasemmalle. Tällainen tilanne jossa maan varjo näkyy yhä lentokoneen alapuolella vaikka Aurinko on jo noussut saattaa hämätä luulemaan varjon yläosaa horisontiksi. Ja tämän seurauksena glooria näyttää sijaitsevan vasta-aurinkopisteessä, eikä alavasta-aurinkopisteessä. Kuvassa on heikosti näkyvillä myös rengasta gloorian ydinpallukan ympärillä, mutta visuaalisesti havaittavissa oli vain ydin. Ylempänä on kuva samasta glooriasta myöhemmin, tällöin selkeästi horisontin alapuolella. Kuva Marko Riikonen.   


Gloorian kanssa voi näkyä myös pilvikaari. Tässä kuvassa se näkyy paksuna valkeana kaarena kuvan oikeassa reunassa. Kuva Jari Luomanen.  


Pilvikaari on pilviin piirtyvä valkea kaari, jonka ulkoreuna voi olla punertava. Ilmiö näkyy Aurinkoa vastapäätä tyyppillisesti joko alto- tai stratocumulus-pilvien lautassa. Se on maanpinnalta erittäin harvoin nähty, lentokoneesta sensijaan useammin.

Koska pilvikaaren aiheuttama kirkkauden nousu pilvessä on muuhun pilveen nähden verraten vähäinen, se jää helposti huomaamatta. Havainnoissa voi apuna käyttää kuperaa peiliä, joka tiivistää ilmiön paremmin esiin.

Pilvikaaren sisäpuolella voi olla nähtävissä kapeampi ja himmeämpi interferenssikaari.

Pilvikaari on periaattessa sama ilmiö kuin sateenkaari, pilvikaaren synnyttävät vesipisarat ovat vain huomattavasti pienempiä kuin sateenkaaren synnyttävät vesipisarat.

Samat pisarat jotka aiheuttavat pilvikaaren tekevät myös gloorian. Pilvikaaren kanssa nähdäänkin tyypillisesti glooria kunhan vain näkymä lentokoneen ikkunasta kattaa molempien esiintymisalueen. Jos lentokone laskeutuu pilvikaaren näyttävään pilvilauttaan, ilmiö muuttuu sumukaarimaisen tasaiseksi.  


Pilvikaari ja glooria kennomaisten pilvien muodostamassa lautassa. Pilvikaaren sisäpuolella on hiukan värikkäämpi interferenssikaari. Glooria on oikeassa alakulmassa oleva pieni värillinen rengasmuodostuma. Kuva Jari Luomanen.


Heikko pilvikaari ja glooria pilvilautassa. Pilvikaaren sisäpuolella on myös interferenssikaari. Glooria on kuvan vasemmassa laidassa oleva pieni värillinen rengasmuodostuma. Kuva Jari Luomanen.


Pilvikaari. Ilmiön ulkoreunus on punertava. Kuva Marko Riikonen.


Sumukaarimaisen tasainen pilvikaari. Sen sisäpuolella on selvä interferenssikaari. Tummat pilkut ovat ikkunassa olevaa huurretta. Kuva Marko Riikonen.


Maan varjo on kirjaimellisesti Maapallon varjo taivaalla. Se nousee näkyviin Aurinkoon nähden vastakkaisella taivaalla samalla kun Aurinko vajoaa horisontin alle. Ilmiö näkyy tummana horisontin suuntaisena taivaan kaistaleena.

Maan varjon yläreunassa esiintyy yleensä punertava värireuna, joka on vastarusko. Ruskoille ja vastaruskoille ei ole erillistä tunnistusta Taivaanvahdissa, koska tavanomaiset ilta- ja aamuruskot ovat erittäin yleisiä.


Maan varjo. Kuva Mikko Peussa.


Sininen Maan varjo ja purppura vastarusko. Kuva Jari Luomanen.


Korkealta vuoristosta voi nähdä voimakkaita Maan varjoja. Tämä kuva on otettu yli 4000 metrin korkeudesta keskisillä Andeilla. Kuva Marko Riikonen.


Lentokoneesta valokuvattu voimakas maan varjo. Kuva Jari Luomanen.


Sumusäteet ovat sumuun projisoituneita puiden tai rakennusten varjoja.


Puiden synnyttämiä sumusäteitä. Kuva Mikko Peussa.


Vastapilvisäteet ovat Aurinkoa vastakkaisella taivaalla näkyviä säteitä. Vastapilvisäteet raportoidaan silloin kun Aurinko on horisontin päällä. Auringon ollessa horisontin alapuolella raportoidaan vastahämäränsäteet. 


Kuva Esko Lehtiniemi. 


Kuva Esa Ajo.


Kuva Sauli Koski.


Ruskosäteet ovat pilvien varjostuksesta syntyviä säteitä, jotka esiintyvät Auringon ollessa matalalla tai hieman horisontin alapuolella. Niiden tunnusmerkki on että säteet ovat värjäytyneet matalan Auringon väreihin. Usein ruskosäteet näkyvät pilvien alapintaa vasten.

Korkeammalla Auringolla näkyvät värittömät säteet ovat pilvisäteitä. Hämäränsäteet sensijaan ovat havaittavissa vain kun Aurinko on horisontin alapuolella. Ne piirtyvät selkeää taivasta vasten. Eron tekeminen ruskosäteiden ja pilvi- sekä hämäränsäteiden välillä ei ole välttämättä aina yksioikoista.


Ruskosäteet piirtyvät alapilviin kuuluvan stratocumuluksen pintaa vasten. Kuva Pentti Arpalahti.


Joskus pilvet varjostavat niin että taivaalla näkyy vain yksi ruskosäde. Kuva Mikko Peussa.


Kumpupilvien huippujen varjostamia ruskosäteitä. Kuva Irma Forsbacka. 


Ruskosäteitä vai pilvisäteitä? Aurinko on matalalla, niinkuin ruskosäteiden tapauksessa pitääkin olla, mutta toisaalta ruskon värejä ei juurikaan ole näkyvillä. Hienoinen kellertävä väri säteissä kuitenkin antaa luokitella ne ruskosäteiksi. Kuva Mikko Peussa.


Ruskosäteitä lentokoneesta. Kuva Jari Luomanen.

Rare atmospheric phenomena



Bishopin rengas on kehä jossa nähdään kaksi värivyöhykettä: vaaleansininen sisäkiekko ja sitä ympäröivä rusehtava leveä reunus. Bishopin renkaan ulkoreuna sijaitsee tavallisesti noin 25-30 asteen päässä Auringosta, mutta ilmiö voi olla tätä selvästi suurempi tai pienempi.

Bishopin renkaan värit ovat hailakoita ja se voi jäädä helposti taivaalta huomaamatta. Kokemuksen karttuessa ilmiön tunnistaa välittömästi poikkeavan värisestä taivaasta Auringon suunnalla.  

Bishopin renkaan näkymiseksi ilmakehässä pitää olla runsaasti pieniä, alle mikrometrin kokoisia hiukkasia. Hiukkaset voivat sijaita joko ilmakehän alimmassa kerroksessa troposfäärissä, tai sen yläpuolella olevassa stratosfäärissä.

Troposfäärisiä Bishoppeja nähdään kesällä kun ilmavirrat tuovat metsäpalojen savuja Suomeen. Niin Venäjältä kuin Kanadasta tulevien savujen on todettu aiheuttaneen meillä Bishopin renkaita. Tällaiset Bishopin renkaat voivat kestää taivaalla päiväkausia. Lyhytaikaisia troposfäärisiä Bishoppeja puolestaan esiintyy pilvituhnussa josta muodostuu Altocumulus-pilviä.

Stratosfääriset Bishopin renkaat liittyvät helmiäspilviin ja voimakkaisiin tulivuorenpurkauksiin. Helmiäis-Bishoppeja näkyy vain talvella. Kun Aurinko laskee, Bishopin rengas muuttuu vähitellen helmiäisruskoksi. Auringon laskettua myös itse helmiäspilvien kuidut tulevat paremmin esille. Auringon nousun aikaan kehitys on päinvastainen.  Kaikkien helmiäisten kanssa Bishoppia ei kuitenkaan näy.

Väkivaltaiset tulivuorenpurkaukset, joissa purkaupilvi työntyy stratosfääriin saakka, saattavat synnyttää hyvin pitkäaikaisia Bishopin renkaita. Viimeksi näin tapahtui Pinatubon purkauksen jälkeen vuonna 1991. Purkauspilven aines levisi stratosfäärissä koko Maapallon alueelle. Koska sade ei puhdista stratosfääriä, purkauksen kaasuista muodostuneet vesi-rikkihappopisarat pysyvät siellä pitkään. Bishopin rengasta havaittiin Suomen taivaalla Pinatubon purkauksen jälkeen kahden vuoden ajan. Tämän hetkisen ymmäryksen mukaan se on jäätyneiden vesi-rikkihappohiukkasten aiheuttama.

Bishopin rengasta kannattaa tarkkailla kuperan peilin kautta, joka tiivistää sen paremmin näkyville. 


Tämän heinäkuun lopussa 2012 näkyneen Bishopin renkaan alkuperä ei ole varma, mutta luultavasti se aiheutui Venäjän maastopalojen ilmaan nostamista hiukkasista. Kehä havaitiin niin Tampereella, Kangasalassa kuin Nivalassa. Kuva Jari Luomanen.


Altocumulus-pilven esiasteeseen muodostunut Bishopin rengas. Kuva Marko Riikonen


Kuvapari taivaasta Bishopin renkaalla (ylempi) ja ilman sitä (alempi). Kuvat on otettu peräkkäisinä päivinä. Bishopin rengas liittyi helmiäispilviin, ylemmässä kuvassa ilmiön sinertävässä kiekossa näkyykin hyvin heikosti helmiäisten vaaleita kuituja. Kuvat Marko Riikonen.


Mt. Pinatubon purkauksesta syntynyt stratosfäärinen Bishopin rengas. Kuva Marko Riikonen. 


Tämä Andien vuoristossa näkynyt Bishopin rengas oli säteeltään noin 55 astetta, eli lähes tuplasti suurempi kuin normaalit Bishopit. Se oli väreiltään myös poikkeuksellinen, sillä sinisen ja punaisen välissä näkyi myös vihreä värivyöhyke. Valitettavasti vihreä ei erotu kuvissa. Kehä syntyi pilvituhnuun josta muodostui altocumulusta. Kuva Marko Riikonen.


Tulivuori- tai metsäpalorusko näkyy kun ilmakehässä on runsaasti tulivuoren purkauksen tai voimakkaiden metsäpalojen muodostamia aeroloseja. Se on poikkeuksellisen värikäs syvän tummanpunainen tai voimakkaan oranssinpunainen hohde auringonlaskun jälkeisellä iltataivaalla tai auringonnousua edeltävällä aamutaivaalla.

Tulivuorirusko syntyy kun vulkaaniset aerosolit sirottavat niihin vielä matalalta paistavan Auringon punaista valoa. Perinteisen tulivuoriruskon aerosolipartikkelit sijaitsevat stratosfäärissä yli 10 km korkeudella maanpinnasta. Tässä ilmakehän kerroksessa ei ole puhdistavaa sadetta, minkä vuoksi partikkelit voivat kulkeutua pitkiä matkoja aiheuttaen reitillään näyttäviä ilta- ja aamutaivaita.

Toisaalta tulivuoriruskoja on havaittu myös vulkaanisissa aerosoleissa jotka ovat kulkeutuneet ilmakehän alimmassa kerroksessa troposfäärissä. Mitä alempana aerosolit ovat, sitä äkimmin rusko kehittyy ja katoaa. Stratosfäärinen tulivuorirusko voimistuu Auringon laskun jälkeen hitaasti ja aiheuttaa pimeällä taivaalla näkyvän jälkihehkun.

Jos vulkaaniset aerosolit ovat maanpinnalla maisema on utuinen eikä Auringon laskussa ei synny ruskoa.  

Tulivuorirusko ei nähtävästikaan aiheudu ensisijaisista purkaustuotteista, vaan kyse on nestemäisistä tai jäätyneistä vesi-rikkihappo -partikkeleistä jotka syntyvät kun purkauksen rikkikaasut reagoivat ilmakehän veden kanssa.

Hyvin voimakkaat metsäpalot saattavat aiheuttaa samankaltaisia ruskoja kuin tulivuorien purkaukset. Metsäpalojen ilmaan nostama tuhka ja aerosolit saattavat kaukokulkeutua ilamkehässä pitkiäkin matkoja.

Tulivuorten tai metsäpalojen aiheuttamiin ilmiöihin kuuluu myös Bishopin rengas, jollainen saattaa olla näkyvissä Auringon tai Kuun ympärillä. 

Tavanomaiset aamu- ja iltaruskot voivat joskus olla vaikuttavia, mutta niitä ei pidä sekoittaa tulivuoriruskoihin. Isot tulivuoripurkaukset ovat harvinaisia ja vielä harvinaisempaa on että pilvi saapuu juuri Suomen ylle. Purkapilvien kulkeutumista voi seurata satelliittikuvista ja liikkeistä tehdään myös ennusteita ainakin silloin kun pilvistä voi olla vaaraa lentoliikenteelle.   Myös suurien metsäpalojen kaukokulkeumat Suomeen ovat suhteellisen harvinaisia.


Filippiineillä sijaitsevan Mt. Pinatubon tulivuoriruskoa Kangasalalla. Pinatubo purkautui kesällä 1991. Kuva Jari Luomanen.


Kesällä 2011 purkatuneen Eritrealaisen Nabro-tulivuoren tulivuoriruskoa ja siihen piirtyviä hämäränsäteitä Saksassa. Kuva Daniel Eggert.


Nabro-tulivuoren purkauksen aiheuttamaa tulivuoriruskoa Kreikassa kesällä 2011. Näkyvillä on myös oikealla hämäränsäteitä. Kuva Peter Krämer.


Kuvasarja tulivuoriruskon kehittymisestä. Ilmiö oli seurasta Kuriilien saarilla sijaitsevan Sarychev-tulivuoren purkauksesta vuonna 2009. Kuvat on otettu Yhdysvalloissa. Ruskon aiheuttavat pilvet näkyvät tässä tapauksessa epätävallisen hyvin vaikka Aurinko on horisontin päällä (kaksi ensimmäistä kuvaa). Kuvat Liem Bahneman.


Kanadassa riehuneiden metsäpalojen nostattamat hiukkaset kaukokulkeutuivat Eurooppaan loppukesällä ja alkusyksyllä 2017. Suomessa nähtiin syyskuun 2017 alussa viikon ajan näyttäviä ruskoja.  Näiden ilmiasu on hyvin samankaltainen tulivuoriruskojen kanssa. Kuva Georg Kieninger.


Glooria on havaitsijan pään varjon ympärillä näkyvä spektrivärinen rengas tai niiden sarja. Ilmiö syntyy kun havaitsijan varjo projisoituu vesisumuun.

Gloorian kanssa havaitaan tavallisesti samoista pienistä sumupisaroista syntyvä sumukaari. Jos sumu verhoa myös Aurinkoa, nähdään Auringon ympärillä lisäksi kehä, joka on olemukseltaan paljolti gloorian kaltainen ilmiö. 

Gloorian näyttävyys on pääasiassa kiinni pisaroiden kokojakaumasta. Mikäli jakauma on laaja, eli sumu koostuu monenkokoisista pisaroista, ilmiö on väreiltään hailakka spektrirengas. Jos taas kokojakauma on kapea, eli sumupisarat ovat kaikki suurinpiirtein samankokoisia, glooria näkyy sarjana voimakkaasti värjäytyneitä spektrirenkaita. 

Juuri muodostuneessa sumussa pisarat ovat yhdenkokoisia, sumun vanhetessa pisaroiden kokojakauma laajenee.

Gloorian kokoon vaikuttaa pisaroiden koko. Pienet pisarat tekevät suuren gloorian, isot pisarat tekevät pienen gloorian. Hyvin pienillä pisaroilla tulee vain yksi laaja rengas vaikka pisaroiden kokojakauma olisi kapea. 

Merkitse tämä rasti kun havaitset gloorian maanpinnalta Auringon valossa, joskus harvinaisesti ehkä myös Kuun valossa. Maanpinnalta keinovalossa ja lentokoneesta havaituille gloorioille on Taivaanvahdissa omat rastinsa yleisten valoilmiöiden puolella.


Glooria on metsästettävä heti Auringon nousun aikoihin jolloin havaitsijan varjo projisoituu kauaksi. Kuva Jukka Ruoskanen.


Heijastusglooria syntyy, kun auringon valo heijastuu vedestä sumuun. Ilmiö näkyy sumuun projisoituneen havaitsijan pään varjoa ympäröivänä spektrirenkaana tai niiden sarjana. Auringosta suoraan tulevat valonsäteet projisoivat sumuun edellisen alapuolelle toisen varjon, jonka ympärillä näkyy normaali glooria.

Heijastusgloorian voi periaatteessa nähdä jo laiturilta, mutta paras on olla liikkeelle veneellä. Ilmiö on yleensä hyvin heikko. Kun vesistöjen päällä oleva syksyinen sumu hälvenee niin että Aurinko alkaa paistamaan, sumun pisarajakauma on laaja, mikä tuottaa huonon gloorian. Lisäksi pienikin määrä sumua auringon edessä heikentää ilmiötä.

Joskus kuitenkin sumu on vesistön päällä erillisinä "pilvinä" joiden välissä on täysin selkeää auringonpaisteista taivasta. Cumuluspilvimäisen terävä sumun reuna sisältää juuri muodostuneita pisaroita, joiden kokojakauma on kapea ja siten optimaalinen gloorian synnylle. Kun tällöin soutaa sumun reunan eteen, sitä vasten voi nähdä kirkkaan ja värikkään useasta renkaasta koostuvan heijastusgloorian ja tämän alapuolella vielä hiukan komeamman tavallisen gloorian.  

Heijastusglooriasta on äärimmäisen vähän havaintoja, mutta sen pitäisi olla kuitenkin heikkona versiona nähtävissä varsin helposti jos soutelee aamusumuisella vesistöllä.


Tavallinen glooria ja heijastusglooria syysaamun hälvenevässä, repaleisessa sumussa. Tavallinen glooria näkyy veden pintaa vasten ja heijastusglooria taivasta vasten. Kuva Marko Riikonen. 


Aito vihreä välähdys on kangastuksen Auringosta irrottama, yleensä epäsäännöllinen kaistale, jonka hallitseva väri on vihreä. Ilmiö näkyy silloin kun käytännössä koko muu Aurinko on jo auringonlaskussa kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole vielä ilmestynyt.

Vihreässä välähdyksessä on kyse laskevan auringon valon taittumisesta eri lämpöisissä ilmakehän kerroksissa.

Joskus vihreän välähdyksen yhteydessä nähdään myös sininen välähdys. Tälle ilmiölle on Taivaanvahdissa oma rastinsa.

Vihreää välähdystä ei tule sekoitaa vihreään reunaan, joka näkyy kun Aurinko on selvästi horisontin yläpuolella. Vihreän reunan yhteydessä voi esiintyä myös Auringosta irronneita vihreitä segementtejä. Nämä molemmat raportoidaan Taivaanvahdissa vihreän reunan rastilla.


Vihreä välähdys. Ilmiö näkyi kahden sekunnin ajan. Kuva Lauri Mäenpää.


Vihreä välähdys. Kuva Timo Kantola.


Aito sininen välähdys on kangastuksen Auringosta irrottama, yleensä epäsäännöllinen kaistale, jonka hallitseva väri on sinivioletti. Ilmiö näkyy silloin kun käytännössä koko muu Aurinko on jo auringonlaskussa kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole vielä ilmestynyt näkyviin.

Sinisen välähdys havaitaan auringonlaskussa heti vihreän välähdyksen jälkeen tai osin samanaikaisesti. Auringonnousussa tapahtumien järjestys on päinvastainen. Sininen välähdys on harvinaisempi muoto jo sinällään hyvin harvinaisesta vihreästä välähdyksestä.

Ilmiöiden synnyssä on kyse laskevan auringon valon taittumisesta eri lämpöisissä ilmakehän kerroksissa. 


Kaksi kuvaa laskevan Auringon sinisestä välähdyksestä. Kuvat Martin Rietze.


Anomaalinen sateenkaari on sateenkaaressa näkyvä poikkeama. Näitä poikkeamia on pääsääntöisesti kahden tyyppisiä.

Ensinnäkin sateenkaaren havaitaan joskus jakautuvan kahdeksi kaareksi. Jakautuminen tapahtuu kun riittävän suuri osa pisaroista on litistyneitä. Jo 1-2% litistyminen pyöreästä muodosta aikaansaa selvän jakautumisen. Alempi kaari on tällöin litistyneiden pisaroiden aikaansaama. Simulaatioissa jakautuminen tapahtuu havaintoja noudatellen sateenkaaren yläosaa kohti.

Jakautunut sateenkaari saattaa olla mahdollista sekoittaa interferenssikaariin. Interferenssikaaret ovat kuitenkin samalla etäisyydellä pääsateenkaaresta kun taas litistyneiden pisaroiden aiheuttama kaari erkanee ylöspäin mentäessä pääsateenkaaresta yhä kauemmaksi.  

Toinen sateenkaarissa havaittava anomaalia on epäjatkuvuuden kohta, jossa sateenkaaren säde muuttuu. Tämä on merkki pisarakoon jyrkästä muutoksesta anomalian kohdalla. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on myös sateenkaaren säde.


Kuvassa näkyvä sateenkaaren epäjatkuvuus lienee merkki pisarakoon jyrkästä muuttumisesta. Kuva Jaakko Kuivanen.


Kahtia jakaunut sateenkaari kertoo että ilmassa on pyöreiden pisaroiden lisäksi litistyneitä pisaroita. Kuva Marko Riikonen.


Kahtia jakautunut sateenkaari. Kuva Jaakko Kuivanen.


Kahtia jakautunut sateenkaari. Kuva Jaakko Kuivanen.


Tämä sateenkaari näyttää jakautuvan yläosaa kohti tavalla jota ei voi selittää pelkällä interferenssikaarella. Luultavasti kyse on litistyneiden pisaroiden aikaansaamasta ilmiöstä. Kuva Jari Luomanen.


Simulaatio jossa on käytetty sekä pyöreitä pisaroita että pisaroita jotka ovat litistyneet 2.5%. Jakautuminen tapahtuu sateenkaaren yläosaa kohti ja näkyy vain pääsateenkaaressa. Simulaatio Les Cowley.


Tyypillinen sateenkaaren aiheuttava valonlähde on Aurinko, mutta Suomessa äärimmäisen harvoin myös Kuu voi aiheuttaa sateenkaaren.

Sateenkaaret ovat spektrin väreissä näyttäytyviä kaaria, jotka syntyvät valon taittuessa sadepisaroissa taivaalla. Silmälle Kuun sateenkaari voi kuitenkin näyttää valkoiselta. Tämä johtuu Kuun vähäisestä valovoimasta. Valokuvissa värit tulevat viimeistään näkyviin.


Kuun sateenkaari. Kuva Stephen Payne.


Molemmat sateenkaaret Kuun valossa. Keltaiset läikät ovat pisaroiden aiheuttamia heijastumia linssin pinnalla. Kuva on otettu Sardiniassa. Kuva Alessandro Spanu (*Tamata*).


Tämä Kuun sateenkaari näkyi Uudessa-Seelannissa. Kuva Chris Picking.


Kolmas sateenkaari eli kolmannen kertaluvun sateenkaari saartaa valonlähdettä noin 40 asteen etäisyydellä siitä. Se on siis jotakuinkin saman kokoinen kuin pääsateenkaari.

Kolmannen sateenkaaren syntyyn tarvitaan kolme valonsäteen heijastusta vesipisaran sisällä. Tästä syystä ilmiö on himmeä ja erittäin harvinainen.

Kuvankäsittely auttaa merkittävästi mahdollisuutta saada kolmas sateenkaari esiin. On mahdollista, että järjestelmällisellä kuvauksella ja kuvien käsittelyllä havaintoja olisi paljon enemmän.  

Kolmannen sateenkaaren ulkopuolella voi esiintyä myös neljäs sateenkaari. Kontrastia lisäävä tumma sadepilvi ilmiöiden taustalla helpottaa niiden näkymistä, mutta molemmat sateenkaaret on valokuvattu myös selkeää taivasta vasten.


Tummaa sadepilveä vasten näkyvät niin kolmas (ylempi nuoli) kuin neljäs (alempi nuoli) sateenkaari. Nämä sateenkaaret esiintyvät Auringon puolella taivasta, tavalliset pää- ja sivusateenkaari näkyvät Aurinkoa vastakkaisella taivaalla. Huomaa että kaarten värit ovat vastakkaisessa järjestyksessä. Kuva Michael Theusner.


Neljäs sateenkaari eli neljännen kertaluvun sateenkaari on havaittavissa toisinaan kolmannen sateenkaaren ulkopuolella.

Ilmiön syntyyn tarvitaan neljä valonsäteen heijastusta vesipisaran sisällä. Useiden heijastusten johdosta ilmiö on yleensä himmeä ja siksi hyvin harvinainen.

Kuvankäsittely auttaa merkittävästi mahdollisuutta saada neljäs sateenkaari esiin. On mahdollista, että järjestelmällisellä kuvauksella ja kuvien käsittelyllä havaintoja olisi paljon enemmän.  

Kontrastia lisäävä tumma sadepilvi kolmannen ja neljännen sateenkaaren taustalla helpottaa niiden näkymistä, mutta molemmat on valokuvattu myös selkeää taivasta vasten. 

Toisin kuin pää- ja sivusateenkaari, kolmas ja neljäs sateenkaari näkyvät valonlähteen puolella taivasta.

Tummaa sadepilveä vasten näkyvät niin kolmas (ylempi nuoli) kuin neljäs (alempi nuoli) sateenkaari. Edellisessä punainen on ulkoreunalla, jälkimmäisessä sisäreunalla. Kuva Michael Theusner.


Heijastuspääsateenkaari on harvinainen ilmiö, joka syntyy kun auringon valo heijastuu veden pinnasta. Tavallisesti se havaitaan pääsateenkaaren tyvestä erkanevana lyhyenä pätkänä. 

Heijastussateenkaaret saartavat teoriassa kokonaisena ympyränä vasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee taivaalla Auringon korkeudella sitä vastapäätä. Käytännössä heijastussateenkaarista on nähty vain osia.

Auringon tason yläpuolella näkyvä osa heijastussateenkaarta syntyy Auringon suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta, alapuolella näkyvä osa sateenkaaren suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta. Yleensä heijastussateenkaaresta nähdään pätkä sen laidoilta. Hyvin harvoin heijastuspääsateenkaari on havaittu ylimmästä osastaan.

Silloin tällöin heijastuspääsateenkaaren yhteydessä näkyy myös heijastussivusateenkaari, jolle on Taivaanvahdissa oma kategoriansa.


Heijastuspääsateenkaari (nuoli) näkyy pääsateenkaaren juuresta nousevana pystynä kaaren pätkänä. Ulompana vasemmalla on sivusateenkaari, mutta ei sen heijastuskaarta. Kuva Dana Pittauerova.


Pitkä heijastuspääsateenkaari nousee pääsateenkaaren tyvestä. Näkyvillä on myös himmeämpi sivusateenkaari, joka kuvan yläosassa risteää heijastuspääsateenkaarta. Kuva Panu Lahtinen.


Pää- ja sivusateenkaarten välissä nousee lyhyt pätkä himmeää heijastuspääsateenkaarta. Kuva Tom Eklund.


Heijastussivusateenkaari on hyvin harvinainen ilmiö, jonka voi silloin tällöin nähdä heijastuspääsateenkaaren kanssa. Ilmiö syntyy, kun auringon valo heijastuu veden pinnasta.

Heijastussateenkaaret saartavat teoriassa kokonaisena ympyränä vasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee taivaalla Auringon korkeudella sitä vastapäätä. Käytännössä heijastussateenkaarista on nähty vain osia. Auringon tason yläpuolella näkyvä osa heijastussateenkaarta syntyy Auringon suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta, alapuolella näkyvä osa sateenkaaren suunnassa tapahtuvasta heijastuksesta. Yleensä heijastussateenkaaresta nähdään pätkä sen laidoilta.


Poikkeuksellisen laadukas heijastussateenkaarien esiintymä, jossa näkyvillä ovat niin heijastussivu- kuin heijastuspääsateenkaaret. Nämä on merkitty kuvaan vastaavasti numeroilla 2 ja 4. Tavalliset pää- ja sivusateenkaaret on merkitty numeroilla 1 ja 3. Kuva Panu Lahtinen.


Siitepölykehä Kuulla ei ole Suomessa kovinkaan näyttävä ilmiö, sillä parhaaseen siitepölyaikaan yöt ovat valoisia.

Leppä kylläkin kukkii jo maaliskuussa jolloin yöt ovat pimeitä, mutta leppä ei ole hyvä siitepölykehien tuottaja ellei puita mene varta vasten ravistelemaan. Seuraava havaintoikkuna löytyy toukokuulta, jolloin koivu kukkii. Mänty aloittaa aikaisintaan toukokuun lopussa, mutta silloin taivas on Etelä-Suomessakin jo vaalea, eikä kehä Kuun ympärillä ole näyttävä.

Kuten Kuun tavalliset kehät, myös Kuun siitepölykehät näkyvät Kuun välittömässä läheisyydessä värillisinä kiekkoina. Taivaan vaaleus tosin voi saada aikaan sen että vain kehän sisin punainen aurole näkyy. Tavalliset Kuun kehät näkyvät pilvissä tai sumussa, mutta siitepölykehät erottuvat normaalisti selkeää taivasta vasten.

Tällä ruksivalinnalla on tarkoitus ilmoittaa nimenomaan Kuun ympärilleen aiheuttamat siitepölykehät. Auringon siitepölykehille on oma valintansa yleisten valoilmiöiden listassa.

Toisin kuin valonlähdettä saartavat halot, jotka sijaitsevat erillään valonlähteestä, siitepölykehät muodostavat yhtenäisen valokentän valonlähteen välittömään läheisyyteen. 


Koivun siitepölykehä Kuulla. Kuuta peittää sitä himmentävä filtteri. Kuva Jari Luomanen.


Männyn siitepölykehä Kuun ympärillä. Taivaan vaaleuden vuoksi vain kehän sisin osa on näkyvillä. Kuva Jari Luomanen.


Kuusensuopursuruosteen kehiä on nähty elokuussa. Tämä itiöistä syntyvä ilmiö näyttää siitepölykehältä. Siitepölykehien kausi on kuitenkin päättynyt jo kesäkuussa. Koska kuusensuopursuruosteen epidemiat ovat satunnaisia ja paikallisia, kehiä nähdään verraten harvoin. 


Kuusensuopursuruosteen kehä. Kuva Jarmo Leskinen.


Kuusensuopursuruosteen kehä. Kuva Olli Sälevä.


Planeetan elliptinen kehä on pystysuunnassa elliptinen kehä kirkkaan planeetan ympärillä. Hyvin kehittyneet pyöreät kehät minkä tahansa valonlähteen ympärillä ovat vesipisaroiden aikaansaamia. Elliptinen planeetan kehä sensijaan syntynee hyvin pienissä jääkiteissä, jotka leijailevat tietyssä enemmän tai vähemmän vakaassa asennossa. 


Elliptinen kehä Marsin ympärillä. Ilmiö oli nähtävissä hyvin myös kiikareilla katsottaessa. Kuva Pertti Rautiainen.


Vihreä reuna (green rim) on Auringon tai Kuun vihreäksi värjäytynyt yläreuna. Se on havaittavissa kun valonlähde on hyvin matalalla horisontissa. Samaan aikaan näkyvillä voi olla myös valonlähteestä irronneita vihreitä kaistaleita. Niitä kutsutaan vihreäksi segmentiksi (green segment). Joskus havaittavissa on myös sinistä tai violettia väriä. Nämä kaikki ilmiön variaatiot raportoidaan tällä vihreän reunan rastilla.

Vihreää reunaa ei tule sekoittaa vihreään välähdykseen. Aito vihreä välähdys näkyy silloin kun koko muu Aurinko on auringonlaskussa juuri kadonnut horisonttiin tai auringonnousussa ei ole aivan vielä ilmestynyt näkyviin. Vihreä välähdys kestää korkeintaan muutaman sekunnin, vihreä reuna on huomattavasti pitkäkestoisempi ilmiö.

Jos vihreän reunan näkyessä koko valonlähteen kiekko on esillä, tällöin valonlähteen alaosassa voi näkyä punainen reunus. Sille on Taivaanvahdissa oma rastinsa.


Vihreä reuna reunustaa Aurinkoa ohuena segmenttinä. Kuva Markku Ruonala.


Vihreä reuna laskevalla Auringolla. Kuva Jari Luomanen.


Sinistä, violettia ja vihreää reunaa Auringolla. Kuva Erkki Rauhala. 


Punainen reuna (red rim) on matalalla olevan Auringon tai Kuun alaosassa näkyvä punainen reunus. Kangastus voi myös irrottaa Auringon alareunasta kaistaleita, jotka ovat kokonaan punaisia. Näitä kutsutaan punaiseksi segmentiksi (red segment). Punaisen reunan kanssa samaan aikaan valonlähteen päällä voi näkyä vihreä reuna (green rim).


Punainen reuna näkyy matalalla olevan Kuun alaosassa. Yläosassa on puolestaan vihreä reunus. Kuva Aki Taavitsainen.


Pilvikaari on harvinainen, pilviin piirtyvä väreiltään hailakka sateenkaaren sukulainen joka näkyy Aurinkoa vastapäätä. Pilvikaarta paras etsiä kun Aurinko on matalalla. Tällöin kaari on helpoiten nähtävissä sen noustessa verraten korkealle taivaalle. 

Pilvikaarta ei tule sekoittaa sumukaareen joka muutoin on samanlainen ilmiö, mutta näkyy sumussa tai sumupilvessä.

Pilvikaari ei näy sateessa eikä sumussa, vaan se piirtyy pilven muotoihin. Kuva Mikko Peussa.


Sumukaari on valonlähdettä vastapäätä näkyvä paksu, joko täysin valkoinen tai heikosti värillinen kaari. Sen sisäpuolella voi esiintyä yksi, harvemmin useampi interferenssikaari.

Kuun sumukaari on huomattavasti Auringolla näkyvää harvinaisempi ja siksi ne raportoidaan Taivaanvahdissa erikseen.

Sumukaari saartaa niin sanottua alavasta-aurinkopistettä, joka sijaitsee havaitsijan pään varjon kohdalla. Ilmiön etäisyys tästä pisteestä riippuu sumupisaroiden koosta. Mitä pienempiä pisarat ovat, sitä pienempi on sumukaaren säde, sitä paksumpi se on ja sitä enemmän siinä dominoi valkea väri.

Jos pisaroiden kokoa kasvatetaan, sumukaaresta tulee lopulta sateenkaari. Selvää rajaa näiden kahden ilmiön välillä ei siis teoriassa ole, mutta käytännössä rajatapauksia esiintyy hyvin harvoin.


Kuun valoon syntynyt sumukaari. Kuva Janne Voutilainen.


Heijastuneet pilvisäteet ovat valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä, joka näyttävät konvergoituvan Auringon alapuolella pisteessä, joka on yhtä kaukana horisontin alapuolella kuin Aurinko on horisontin yläpuolella.

Heijastuneet pilvisäteet syntyvät kun auringonvalo heijastuu tyynen vesialueen pinnasta. Samalla tavalla syntyneitä Aurinkoa vastapäätä näkyviä säteitä kutsutuaan heijastuneiksi vastapilvisäteiksi. Molemmat ilmiöt ovat harvinaisia.


Heijastuneet, ruskon värjäämät pilvisäteet näkyvät stratocumulus-pilvilautan alaosaa vasten. Kuva Nea Laihinen.


Heijastuneet pilvisäteet näkyvät stratocumulus-pilviä vasten. Kuva Eetu Saarti.


Heikot heijastuneet pilvisäteet. Kuva Panu Lahtinen.


Heijastuneet vastapilvisäteet ovat valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä, joka näyttävät konvergoituvan pisteessä joka on Aurinkoa vastapäätä sen korkeudella.

Heijastuneet vastapilvisäteet syntyvät kun auringonvalo heijastuu tyynen vesialueen pinnasta. Samalla tavalla syntyneitä Auringon puolella näkyviä säteitä kutsutuaan heijastuneiksi pilvisäteiksi.

Heijastussäteet ja vastaheijastussäteet voi tunnistaa niiden poikkeavasta geometriasta. Niiden alkupiste ei ole Auringossa, vaan Auringon heijastuskuvan tai sen vastapisteen suunnalla.


Heijastuneet vastapilvisäteet yhtyvät taivaalla pisteessä joka on Aurinkoa vastapäätä sen korkeudella. Kuvassa säteitä tulee tähän vasta-aurinkopisteeseen selvemmin alapuolelta, mutta himmeästi myös yläpuolelta. Alapuoliset säteet ovat kuvaussuunnassa näkyvän vesistön aiheuttamia, yläpuoliset kuvaajan selän takana olevan vesistön aiheuttamia. Kuva Janne Voutilainen.


Hämäränsäteet ovat ilta- tai aamuhämärän taivaalle piirtyviä pitkiä tummia säteitä. Ne syntyvät kun horisontin tuntumassa olevat pilvet osittain varjostavat ylemmäs ilmakehään paistavan Auringon valoa. Varjostavat pilvet saattavat olla näkymättömissä horisontin takana. Aurinko on hämäränsäteiden esiintyessä horisontin alapuolella.

Hämäränsäteet ja vastahämäränsäteet ovat yksi ja sama ilmiö, mutta ne on eroteltu omiksi ilmiöikseen koska niiden näkymisessä on eriaikaisuutta. Auringon laskettua ensimmäisenä ilmestyvät vastataivaalle vastahämäränsäteet. Auringon edelleen laskiessa ne venyvät kohti Auringon puoleista taivasta muodostaen koko taivasta halkovan hämäränsäteiden kimpun. Lopussa havaittavissa on pelkät Auringon puoleisen taivaan hämäränsäteet.

Hämäränsäteet näkyvät selkää taivasta vasten kun taas ruskosäteet piirtyvät keski- tai alapilvien alapinnan ruskoon. Ruskosäteet voivat esiintyä myös kun Aurinko on horisontin päällä. Pilvisäteet puolestaan ovat tavallisia päivätaivaalla näkyviä ilmakehään piirtyviä pilvien varjoja, joihin ei liity ruskon värejä.

Aurinko laskee yleensä sen verran nopeasti että kameran on paras välittömästi saatavilla jos aikoo ehtiä kuvata hämäränsäteet. Kesällä tosin on mahdollista nähdä pitkäkestoisia hämäränteitä kun Aurinko pysyttelee pitkiä aikoja sopivalla korkeudella horisontin alapuolella. 


Ukkospilven yläosan varjostuksesta syntyneet hämäränsäteet. Kuva Aki Taavitsainen. 


Hämäränsäteet ilmenevät tässä lähinnä yhtenä leveänä säteenä, joka kuvassa nousee yläoikealle. Ilmiö jatkui vastapuolelle taivasta vastahämäränsäteiksi. Kuva Jari Luomanen.


Kesällä 2011 Eritreassa purkautuneen Nabro-tulivuoren aiheuttamaa tulivuoriruskoa ja hämäränsäteitä Saksassa. Kuva Daniel Eggert.


Talvella hämäränsäteet voivat joskus piirtyä helmiäsruskoon. Tällöin Aurinko on huomattavasti normaalitilannetta matalammalla ja taivas pimeämpi. Kuva Marko Riikonen.


Vastahämäränsäteet ovat Aurinkoa vastakkaisella taivaalla näkyviä valon ja varjon kontrastin synnyttämiä säteitä. Ne näyttävät "säteilevän" yhdestä pisteestä, joka on Aurinkoa vastapäätä.

Itse Aurinko on vastahämäränsäteiden näkyessä horisontin alapuolella. Vastahämäränsäteet syntyvät kun Auringon suunnalla matalalla horisontissa tai sen takana näkymättömissä on pilviä jotka osittain varjostavat vielä ylemmäs ilmakehään paistavan Auringon valoa. 

Vastahämäränsäteet ja tavalliset hämäränsäteet ovat yhtä ja samaa ilmiötä. Kun Aurinko laskee horisontin alapuolelle ensimmäinen näkyvä osa on vastahämäränsäteet. Auringon edelleen painuessa alemmas ne pitenevät kohti Auringon puoleista taivasta, kunnes näkyvillä on koko taivaan halkovat hämäränsäteet. Lopussa havaittavissa on vain Auringon puoleisen taivaan hämäränsäteet.

Aurinko laskee yleensä sen verran nopeasti että kameran on paras välittömästi saatavilla jos aikoo ehtiä kuvata hämäränsäteet. Kesällä tosin on mahdollista nähdä pitkäkestoisia hämäränteitä kun Aurinko pysyttelee pitkiä aikoja sopivalla korkeudella horisontin alapuolella.  


Vastahämäränsäteet näyttävät säteilevän pisteestä joka on Aurinkoa suoraan vastapäätä. Tässä Tamperelle nähdyssä tapauksessa valokuvattiin myös Auringon puolella heikommat tavalliset hämäränsäteet. Kuva Jari Luomanen.


Vastahämäränsäteet Kangasalalla. Kyse on samasta tapauksesta kuin yllä oleva Tampereen havainto. Kuva Jaakko Kuivanen.


Panoraamakuvassa näkyy kuinka hämäränsäteet yltävät läpi taivaan. Aurinkoa vastakkaisella taivaalla ilmiön vastahämäränsäteiksi kutsuttava osa päättyy maan varjoon. Tämä Saksassa kesällä 2011 valokuvattu näytös piirtyi Eritrealaisen Nabro-tulivuoren tuhkaan ja kuvassa on myös tulivuorirusko. Kuva Daniel Eggert.


Anomaalisella kehällä tarkoitetaan kehää, jonka ulkonäkö ja syntytapa on ilmeisen poikkeava. Kyseeseen tulevat varsinkin ilmakehän epäpuhtauksiin syntyneet hehkut Auringon ympärillä. 

Anomaalisen kehän hehkua matalalla olevan Auringon ympärillä. Kuva Arja-Sisko Airila.

Oranssi anomaalinen kehä taivaalla. Kuva Matias Takala.



Kastekaari on kastepisaroihin muodostunut sateenkaaren sukulainen. Maalla parhaat kastekaaret vaikuttaisivat esiintyvän aukeilla alueilla jotka ovat kauttaaltaan hämähäkinseittien peitossa. Jos hämähäkinseittipeitettä ei ole tarjolla, ainakin golfkentät ja orastavat pellot ovat otollisia paikkoja nähdä kastekaari.

Veden pinnalla kastekaari on joka kesä nähtävissä kasvi- ja hyönteisjäännösten "roskassa". Pisaroita on tällöin sekä roskien ilmaan kurkottavissa osissa että suoraan veden pinnalla. Jälkimmäinen lienee mahdollista koska veden pintaa peitää hyvin ohut vettä hylkivästä aineesta muodostunut kalvo.

Erityisen hyviä kastekaaria veden pinnalla esiintyy kuusensuopursuruosteen itiöissä. Tämän tuhosienen epidemioita tavataan satunnaisesti ja ne ovat myös luonteeltaan paikallisia.

Veteen laskeutuneen koivun ja männyn siitepölyssä kastekaarta kuin siitepölykehääkään on turha tavoitella, sillä niiden siitepölyhiukkaset vajovat veden pintakalvon alapuolelle, eivätkä tällöin aiheuta valoilmiötä.

Paras hetki kastekaarien näkymiselle veden pinnalla on kun aamusumun viimeiset rippeet ovat juuri kadonneet. Toisaalta joskus veden pinnalla kastekaari voi näkyä läpi koko päivän.  


Kastekaari kuusensuopursuruosteen itiöissä. Kirkkaan pääkastekaaren ulkopuolella on himmeämpi sivukastekaari. Lisäksi pääkastekaaren juuresta kaartuu kohti havaitsijan pään varjoa segmentit heijastunutta kastekaarta. Kuva Tapio Koski.


Kapea kastekaaren siivu veden pinnalla horisontissa. Ilmiö näkyy tällä tavoin silloin kun vesipisaroita on verraten harvassa. Kuva Marko Riikonen.


Kastekaaren siivu horisontissa. Kuva Jarmo Koistinen.


Kuurasta sulaneisiin pisaroihin syntynyt kastekaari. Kuva Marko Riikonen


Lähikuva ylemmän kuvan kastekaaresta. Kastekaari näkyy nurmikkoa kauttaaltaan peittävissä hämähäkinseiteissä. Kuva Marko Riikonen.


Kastekaari näkyy vasemmalla orastavan rehuruohopellon lehtien kastepisaroissa. Havaitsijan pään varjon ympärillä hehkuu pyhäinhohde. Kuva Marko Riikonen.


Heijastuskastekaari on pääkastekaaren tyvestä erkaneva kaaren pätkä. Koska ilmiön synty vaatii Auringon valon heijastuksen vaakasuorasta pinnasta, sen voi nähdä vain veden päällä.

Veden pinnalla kastepisarat kasvavat kasvi- ja hyönteisjäännösten ympärille. Erityisen hyviä kastekaaria veden pinnalla voi esiintyä kuusensuopursuruosteen itiöihin kerääntyneissä kastepisaroissa.


Heijastuskastekaari on hyvin harvinainen ilmiö, jonka voi havaita vain parhaimmissa veden pinnan kastekaarien näytelmissä.


Heijastuskastekaari (nuolet) veden pinnalla olevan kuusensuopursuruosteen itiöiden ympärille kehittyneissä kastepisaroissa. Kuva Tapio Koski.


Valoilmiötä levässä ovat lätäköissä tai pienissä lammikoissa näkyvät symmetriset spektrivärit. Niitä aiheuttaa kaksi levää, Nautococcus ja Chromophyton. Kumpikin levä aikaansaa ominaispiirteisen ilmiönsä. Vedessä on useita levälajeja, mutta vain nämä kaksi synnyttävät väri-ilmiöitä, koska ne työntyvät joko kokonaan tai osittain veden pinnan päälle. Tällaisia leviä kutsutaan epineustonisiksi.

Nautococcus muodostaa veden pintaan Auringon kuvajaisen ympärille kehän, joka Auringon korkeudesta riippuen on enemmän tai vähemmän pystyelliptinen. Matalalla Auringolla kehä voi olla vaakaelliptinen ja sen yhteydessä saattaa näkyä heikkoja Quetelet-renkaita.

Chromophyton synnyttää monenlaisia ilmiöitä:

1. Quetelet-renkaat. Nämä ovat Auringon kuvajaisen kohdalta kohti alavasta-aurinkopistettä (havaitsijan pään varjon kohta) taipuvia spektrivärisiä renkaita. Niitä voi nähdä vain kun heijastavan pinnan päällä on pieniä hiukkasia. Taivaalla Quetelet-renkaita ei siis voi havaita.

2. Kehä. Chromophyton-kalvon kehä on enemmän tai vähemmän selkeästi Quetelet-renkaiden katkoma.

3. Glooria. Veden pintaan projisoituvan havaitsijan pään varjon ympärillä näkyy hyvissä Chromophyton-kalvoissa glooria.

4. Sumukaari. Jos Chromophyton-kalvossa on kunnollinen glooria, näkyvillä on todennäköisest myös sumukaari. Koska Chromophyton-leväpartikkelit ovat pieniä, vain 5 mikrometriä läpimitaltaan, sumukaari on hyvin paksu. Sen erottaminen voi olla vaikeaa, mutta liikuttelemalla päätä edestakaisin ilmiön kuitenkin pitäisi näkyä ja viimeistään kuperan peilin kautta katsomalla se tiivistyy esille.

5. Kruunu. Parhaimmissa Chromophyton-näytelmissä on havaittavissa myös kruunu, joka on nadiiria saartava valkea diffuusi haarukka.

Vaikka Chromophyton ja Nautococcus -leväkalvoja voi esiintyä pienissä koriste- ja kalalammikoissa, niitä syntyy helpoiten lätäköiden pintaan. Parhaita paikkoja leväkalvoille ovat merensaariston kalliorantojen lätäköt. Etuna rannoilla on että lätäköitä on paljon eikä kasvillisuus juurikaan varjosta niitä.

Sisämaassa kannattaa mennä hakkuu-aukeille, missä varsinkin soisella maaperällä voi olla riittävän pitkäkestoisia lätäköitä leväkalvojen synnylle. Liikkeellä on hyvä olla aikaisin kesällä ennenkuin ruoho on kasvanut lätäköiden ympärillä korkeaksi. Myös suo-ojat ja metsäkoneiden renkaiden painaumien lätäköt ovat hyviä paikkoja, joskin usein ne ovat metsän varjostamia.

Lähes poikkeuksetta lätäköissä näkyy vain toisen levän aiheuttama ilmiö, hyvin harvoin voi nähtävillä voi olla sekamuoto jossa molemmat levät kontribuoivat näkyvään ilmiöön. Merenrannoilla Chromophyton ja Nautococcus saattavat asustaa vierekkäsissä lätäköissä, sensijaan sisämaassa kunkin alueen lätäköillä on taipumus sisältää vain toista levää. 

Tuuli haittaa levä-ilmiöiden näkymistä tekemällä aaltoja lätäkön pintaan. Varsinkin meren rannalla liikkeellä on syytä olla aamulla jolloin on tyyntä. Lisäksi sään on hyvä olla täysin selkeä, sillä lätäköstä heijastuvat pilvet haittaavat ilmiöiden erottumista.


Chromophyton-kalvon koko ilmiöiden kirjo on nähtävillä tässä valokuvassa, joka on otettu laskemalla kalansilmäobjektiivilla varustettu kamera noin 30 senttiä lammikon yläpuolelle. Kuva Marko Riikonen.


Glooria Chromophyton-kalvossa. Kuva Marko Riikonen.


Chromophyton-kalvon glooria pienessä lammikossa. Kuva Marko Riikonen.


Quetelet-renkaat ja niiden rikkoma kehä Auringon kuvajaisen ympärillä Chromophyton-kalvossa. Kuva Marko Riikonen.


Chromophyton-kalvon Quetelet-renkaita ja rikkoutunutta kehää rämesuon ojassa. Kuva on otettu aivan veden pinnasta. Puiden heijastumat vedestä häiritsevät ilmiön erottumista. Kuva Marko Riikonen.


Nautococcus-leväkalvon elliptinen kehä. Kuva Marko Riikonen.


Nautococcus-kalvon kehä. Kuva Marko Riikonen.


Diffraktiopilari näkyy vaaleana pilarina alavasta-aurinkopisteessä, eli havaitsijan pään varjon kohdalla. Ilmiötä on havaittu vain jääsumussa kirkkaan lampun valossa. Se on kaikissa havainnoissa esiintynyt halojen yhteydessä.

Ilmiö syntyy valon diffraktiosta hyvin pienissä laattamaisissa tai pylväsmäisissä jääkiteissä, jotka leijailevat pitkä akseli vaakatasossa. Diffraktiopilari on sukua sumupisaroista aiheutuvalle gloorialle.


Nimeämätön ilmiö nousee soihtuna ylöspäin havaitsijan pään varjsosta. Visuaalisesti ilmiöstä lienee havaittavissa vain vaalea ydinosa, mutta kuvankäsittelyllä siitä saadaan näkyville myös muita värejä. Kuva Marko Mikkilä.


Diffraktiopilari nousee kameran varjosta ylöspäin soihdun muotoisena hohteena. Kuva Marko Mikkilä.


Diffraktiopilari. Kuva Marko Mikkilä.


Ilmahehku on yötaivasta heikosti valaiseva himmeä valoilmiö, joka syntyy molekyylitason muutoksista ilmakehässä. Ilmiö näkyy tähtitaivasta vasten horisointissa heikona laajana vaalenemana, joka voi tarttua kamerakuvaan vihertävän sävyisenä.

Tunnistus Taivaanvahdissa on varattu epätavallisen hienolle ilmahehkulle, jossa erottuu selvästi rakenteita tai joka muutoin on tutkimuksen kannalta poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Tavanomaisia ilmahehkukuvia ei kerätä Taivaanvahtiin, sillä ilmiö on varsin yleinen. 

Kuva: Tuukka Järvenpää


Muu valoilmiö -luokassa voit raportoida sellaisia harvinaisia ilmakehän optisia ilmiöitä, jotka eivät kuulu tämän sivuston muihin ilmiöluokkiin, ja jotka ovat omassa lajissaan komeita. Muun valoilmiön alla ei ole tarkoitus raportoida niitä erittäin yleisiä valoilmiöitä, joita ei kerätä Taivaanvahtiin, kuten tavanomaisia pilvisäteitä.

Valetieteellisiä ilmiöitä tai nk. ufo-raportteja ei kerätä tälle sivustolle. Ufo-raportilla tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmiön näkijä on jo valmiiksi vakuuttunut siitä, että hänen näkemänsä kohde on varmasti luonnontieteellisin keinoin selittämätön tai on selitettävissä vain yliluonnollisesti tai vieraan sivilisaation vierailulla.

Taivaanvahtiin voi raportoida tunnistamattomia komeita taivaanilmiöitä, mikäli kyse on asiallisesta tiedustelusta ja havainnosta.

By sending in this observation I confirm, that I've read and understood the the observation system's privacy policy.
Fields marked with star (*) must be given before sending in the information.